Liverpoolin Andy Robertson kipparoi ylpeänä Skotlantia kesän EM-kisoissa.

Maan pitkä odotus päättyi joukkue saavutti jatkokarsintojen kautta ensimmäisen arvoturnauspaikkansa sitten vuoden 1998.

Laitapuolustaja Robertson tuntee suurta ylpeyttä joukkueen saavutuksesta.

– Monikaan kapteeni ei ole tehnyt tätä. Me emme ole olleet mukana monessakaan turnauksessa. Oman maani kipparointi merkitsee minulle kaikkea, Robertson iloitsi Sky Sportsille.

– On vielä erityisempää että pääsen kipparoimaan tätä ryhmää. Olen viettänyt heidän kanssa paljon aikaa kentän ulkopuolella ja he ovat mahtava ryhmä äijiä.

– Ei egoja, vain rehellisesti työteliäs ryhmä. Sen johtamisella on minulle suuri merkitys.

Skotlanti avaa EM-turnauksensa maanantaina D-lohkossa Tshekkiä vastaan Hampden parkin 12 000 päisen kotiyleisön edessä. Lohkon muut maat ovat Englanti ja Kroatia.