Chelsean ja Antonio Conten välinen riita etenee oikeuteen. Asiasta kertoo The Times.

Conte erotettiin viime kesänä, jolloin hänen sopimustaan oli jäljellä vielä 12 kuukautta. Conten ja Chelsean lakimiehet ovat vääntäneet korvauksesta kuukausien ajan, mutta tulosta ei ole tullut. Nyt riita viedään kolmen hengen välitystuomioistuimen ratkaistavaksi. Mikäli jompikumpi riidan osapuolista ei hyväksy tuomioistuimen ratkaisua, tapaus voidaan viedä hovioikeuteen.

Conten lakimiehet ovat sitä mieltä, että italialaisluotsille kuuluu palkka koko sopimusajalta, mikäli Conte ei tänä aikana ota vastaan toista työtä. Se tarkoittaisi Chelsealle noin yhdeksän miljoonan punnan laskua. Chelsean kanta taas on se, että Conten käytös rikkoi sopimusehtoja, eikä seura siten olisi korvausvelvollinen.

Conte on yhdeksäs päävalmentaja, jolle Chelsea on antanut potkut omistaja Roman Abramovitshin aikana. Aiemmalle kahdeksalle pois potkitulle Chelsea on maksanut yhteensä yli 70 miljoonan punnan korvaukset.