Valioliigakausi saatiin sunnuntaina päätökseen ja mestaruuden nappasi Manchester City. Norwichin ja Watfordin lisäksi kolmanneksi putoajaksi tuli lopulta Burnley.

Tottenham puolestaan nappasi neljännen sijan ja sitä myötä lontoolaiset nähdään ensi kaudella Mestarien liigassa Cityn, Liverpoolin sekä Chelsean lisäksi.

Spursin alkukausi ei sujunut odotusten mukaisesti ja manageri Nuno Espírito Santo sai lähteä marraskuun alussa. Tilalle tuli kokenut Antonio Conte. Tuossa vaiheessa Spursin sarjasijoitus oli yhdeksäs, joten nousu neljän joukkoon oli joukkueelta kova temppu.

– Ollakseni rehellinen, tämä [viitaten neljänteen sijaan] on yksi tärkeimmistä saavutuksistani urallani. Aina ei tarvitse nostaa pokaalia ollakseen tyytyväinen. Mielestäni saavutimme maksimaalisen tuloksen, josta haaveilimme marraskuussa, koska tilanne tuolloin ei ollut kovin hyvä monesta eri syystä, Conte totesi Sky Sportsille.

– Joukkue vaihtoi valmentajaa ja loukkaantumisia oli paljon. Yritimme löytää parhaan mahdollisen ratkaisun ongelmille. Mielestäni olemme tehneet todella hyvää työtä ja tämä on minulle iso saavutus tässä sarjassa, koska täällä on parhaat pelaajat ja valmentajat. Olen tyytyväinen, vaikka en päässytkään nostamaan pokaalia tällä kaudella, italialaisluotsi päätti.