Saksan maajoukkuepuolustaja Antonio Rüdiger on saamassa kaipaamansa tilaisuuden osoittaa manageri Frank Lampardille, että hän ansaitsee paikan Chelsean pelaavasta kokoonpanosta tällä kaudella.

Thiago Silvan saavuttua kesällä Chelseaan, on topparin tontilla riittänyt tunkua. Rüdiger ja Fikayo Tomori nähtiin ylijäämänä vaatimuksiin, minkä vuoksi Chelsea yritti tiettävästi lainata ja kaupata heitä eteenpäin kesän siirtoikkunan viimeiseen päivään saakka.

Kumpikin heistä päätti kuitenkin jäädä Stamford Bridgelle taistelemaan peliajasta Silvan, Kurt Zouman ja Andreas Christensenin kanssa.

Toistaiseksi ainoastaan Tomori, 22, on saanut peliaikaa tällä kaudella. Englantilaisnuorukainen pelasi täydet minuutit Chelsean kummassakin Liigacupin ottelussa ja puolikkaan pelin Liverpoolia vastaan Valioliigan toisella kierroksella. Rüdiger, 27, ei sen sijaan ole päässyt kentän laitaa lähemmäs todellista taistelutannerta.

[readmore from=Chelsea]

Tähän on kuitenkin tulossa muutos, povaa englantilaislehti The Telegraph. Rüdiger on tiettävästi harjoitellut viime viikkoina hyvin, minkä takia hän saattaa pelata kauden ensimmäisen ottelunsa keskiviikon Mestarien liiga -kamppailussa venäläistä Krasnodaria vastaan. Hän on lähteen mukaan keskustellut tilanteestaan myös Lampardin kanssa.

Zouma on aloittanut Chelsean jokaisen ottelun syyskuun WBA-tasapelin jälkeen, eikä Lampard halua käyttää 36-vuotiasta Thiago Silvaa kolmessa ottelussa yhden viikon sisällä. Kumpikin saa siis todennäköisesti lepovuoron keskiviikon vieraspelistä.

Christensen ja Tomori eivät mahtuneet Chelsean penkille lauantain Manchester United -tasapelissä, minkä takia Rüdigerin uskotaan olevan heitä lähempänä avauksen paikkaa.