Arsenal on kahdeksan pelatun sarjakierroksen jälkeen kahden pisteen päässä sarjan kärkipaikasta.

Manchester City, Liverpool ja Chelsea ovat kaikki 20 pisteessä. Arsenal ja Tottenham ovat kaksi pistettä jäljessä.

Arsenal porskuttaa parhaillaan jopa yhdeksän peräkkäisen voiton putkessa.

Yksi Arsenalin avainhahmoista alkaneella kaudella on ollut Granit Xhaka. Xhaka sai osakseen kritiikkiä viime kaudella, mutta tällä kaudella osat ovat vaihtuneet. Sveitsiläinen on pelannut komean alkukauden.

Xhaka kehui Daily Mailin haastattelussa Unai Emeryä.

– Hän on auttanut minua taktisella osa-alueella valtavasti. Tarvitsimme hieman aikaa tutustuaksemme uuden valmentajan filosofiaan ja persoonaan. Nyt asiat menevät hyvin ja kehityn, mutta voimme kehittyä vielä lisää.

Arsenal kohtaa Valioliigan yhdeksännellä kierroksella Leicesterin.