BBC uutisoi, että valioliigaseura Arsenal on tehnyt Italian Serie A:ssa pelaavalle Inter Milanille tarjouksen Ivan Perisicistä.

Kroatian maajoukkuelaituria on viety huhuissa Englantiin jo pitkään, mutta aluksi osoitteen uskottiin olevan Manchester Unitedin Old Traffordilla. Nyt brittilähde kuitenkin kertoi, että 29-vuotias Perisic on matkalla Arsenaliin.

Lontoolaisseura haluaa saada Perisicin lainalle loppukauden mittaiselle ajanjaksolle ja sopimukseen kirjattaisiin noin 40 miljoonan euron osto-optio, jonka Arsenal voisi halutessaan käyttää.

Perisic on pelannut tällä kaudella 18 sarjaottelussa ja tehnyt niissä kolme osumaa ja antanut kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Hänen sopimuksensa Interin kanssa on voimassa kesään 2022 asti.