Arsenal aloittaa todella merkityksellisen ja kovan otteluviikon tänään Watfordin Vicarage Roadilla. Joukkueen tähtäimessä tällä(kin) viikolla on kaksi eri reittiä, joita pitkin tehdä paluu Mestarien liigaan.

Neljän parhaan joukkoon Valioliigassa on kova tungos, ja Gunners antoi siitä kilpaileville etumatkaa viikon takaisella tappiollaan Evertonille. Toisaalta se peittosi kotonaan Napolin Eurooppa-liigassa, ja lähtee tulevan torstain toiseen osaan 2-0 -johtoasemasta.

Mesut Özilin tasosta nähtiin väläyksiä Napoli-ottelussa, kun taas Goodison Parkin taiston loppupuolella tämä vaihdettiin turhautuneena ulos kentältä. Päävalmentaja Unai Emery odottaa Watfordilta tänään fyysistä vastusta, mikä ei kuitenkaan hänen sanojensa mukaan tarkoita Özilin jäämistä sivuun tositoimista.

– Jokainen ottelu on fyysinen, emmekä voi pelata hyvin, ellemme onnistu myös sillä puolella. Olemme voittaneet, kun Özil on osoittanut jatkuvuutta, ja kilpailukykyään niin fyysisellä puolella kuin taidollisesti.

Teknisillä alueilla nähdään tänään vanhat joukkuetoverit; Emery ja Javi Gracia omaavat yhteistä taustaa Real Sociedadista.

– Hän on ystäväni, jota arvostan syvästi. Hän kehittää jokaista pelaajaansa, ja tekee heistä joukkueena erittäin organisoidun.

Tiukkaa tulee olemaan jokaisella kentän alueella.

– Heillä on vaarallisia pelaajia viimeisellä kolmanneksella, meidän on pystyttävä hoitamaan pitkiä palloja ja keskityksiä. Myös puolustus on vahva. Meidän on pystyttävä taistelemaan jokaisesta ja metristä täydet 90 minuuttia.

Lähde: Sky Sports