Arsenalin kovapalkkaisin pelaaja, Mesut Özil jää jatkuvasti päävalmentaja (huom, ei manageri) Unai Emeryn kokoonpanojen ulkopuolelle. Keskiviikkona hänet saatetaan nähdä Anfieldilla pelattavassa Liigacup-ottelussa. Mahdollinen peluutus, jopa kapteeninnauha kädessä, on osuvasti jo ennalta tyrmätty osana taktikointia, jolla joukkueen paras tilanteiden rakentaja yritetään savustaa seurasta.

Ajatus tuntuu oikealta, mutta niin sanotun kritiikin kohde on väärä. Uskovatko Arsenalin kannattajina itseään pitävät huutelijat oikeasti, että Emery on tyhmä? Jos näin on, saattaa peilillekin olla käyttöä. Koko tapaus on oiva esimerkki siitä, miten heikosti mediaa luetaan, samaan aikaan kun sille syötetään – ainakin osittain – äärimmäisen taitavaa tarinaa.

Arsenalilla on hyökkäyksessään valtavasti tulivoimaa, jolle ei saada luotua toimintaedellytyksiä pelinrakentelun taholta. Se, ettei kiistattoman kova keskikentän taituri silti mahdu joukkueeseen, on käsittämätön yhtälö. Emery saa viikosta toiseen selitellä omalaatuisella englanninkielellään, miksi Özil ei taaskaan ole mukana. Tilanne ei voi olla se, että pelaajan taso tai kunto eivät vain yhtäkkiä riitä. On siis ymmärrettävää, että kannattajien raivo sietämättömän tilanteen äärellä kasvaa.

Kyse ei oikeastaan lopulta voi olla mistään muusta, kuin pelaajalle tehdyn sopimuksen liian isoista kustannuksista seuralle. Özil halutaan tavalla tai toisella ulos, jotta rahaa säästyisi. Emery on tässä tapauksessa, ja joidenkin uskomusten mukaan jopa koko pestinsä suhteen, sijaiskärsijä. Monet pitävät selvänä, että Eurooppa-liigan erikoismies pestattiin valmentajaksi vain (jälleen yhden) siirtymäkauden ajaksi – ei siis pitkäaikaiseksi joukkueen kehittäjäksi. Emeryn kohdalla luotetaan tämän ajatuksen mukaan siihen, että hän millä tahansa keinolla palauttaa Arsenalin pelaamaan Mestarien liigaa, ja saa sitten lähteä.

Özilin mediatiimi voittaa Arsenalin vastaavan

Öziliin on Goonereitten taholta suhtauduttu vaihtelevasti. Ironiselta tuntuukin, että kannattajat tuntuvat nyt olevan vahvemmin tämän puolella, kuin mitä ovat olleet vuosiin. Nyt, kun pelaaja ei pääse tekemään varsinaista työtään. Kyse on median käyttämisen taidosta; tässä pelissä Team Özil päihittää Team Arsenalin mennen tullen.

Mesut Özil

@M10
Big game ahead. No matter what - the only way is standing together as one. 😎 @Arsenal #COYG #LIVARS #M1Ö

Saksalaisen nimissä käytettävät suoratiedotusvälineet eivät tuki uutisvirtaa, mutta jokainen niiden kautta välitetty viesti on tarkkaan harkittu, ja kulloiseenkin tilanteeseen suhteutettu. Kyse ei ole pienistä nyansseista; esimerkiksi Özilin Twitter-tilillä on yli 24 miljoonaa seuraajaa – Arsenalilla niitä on lähes 10 miljoonaa vähemmän.

Samaan aikaan Arsenalin oma vastaava tiedotus – jonka voisi kuvitella toimivan paljon isommilla resursseilla – epäonnistuu jatkuvasti. Selityksiin ei edes pyritä, vaan ne jätetään Emeryn (usein käsityskyvyn ylittävien) pressitilaisuuksien varaan.

Kun kyseessä ovat valtavat rahasummat, ei seura nykyisten liiketoimintakäytäntöjen mukaan voi tehdä selvää ulostuloa, tyyliin ”pelaaja on meille liian kallis, haluamme hänestä eroon”. Özilin tilanne alkaa vertautua melko lailla tämän entisen seuran, Real Madridin ja Gareth Balen kuvioon – sillä erotuksella, että walesilaisen oma viestintäosasto on huomattavasti heikompaa.

Maailmassa, jossa esimerkiksi krittiisiin valtiollisiin valintoihin vaikutetaan selkeästi periaatteessa helpoilla sosiaalisen median kampanjoilla, on käsittämätöntä, ettei Arsenalin kaltainen instituutio pysty toimimaan. Puheet siitä, miten seura on urheilullisesti joitakin muita jäljessä, voivat pitää paikkansa. Selvää on, että se on pudonnut viestintäkehityksen kyydistä.

Niko Toiskallio