Arsenal on luvannut lahjoittaa 100 000 puntaa paikallisille hyväntekeväisyysjärjestöille tukemaan koronaviruspandemian torjuntaa.

Lontoolaisseura ilmoitti tiistaina verkkosivuillaan, että lahjoitukseen sisältyy myös yritysautojen käyttö. Niiden avulla NHS-työntekijät saavat kuljetettua henkilöstä sekä tarvikkeita paikasta toiseen.

– Arsenal ei ole koskaan väistänyt vasuuta vastata yhteisön tarpeisiin. Näinä epävarmoina aikoina olemme valmiita tekemään merkittäviä toimia varmistaaksemme, että paikalliset ja globaalit yhteisömme saavat täyden tukemme, seuran virallinen tiedote kertoi.

– Arsenal-säätiö lahjoittaa 100 000 puntaa paikallisille hyväntekeväisyysjärjestöille ja organisaatioille, jotka tukevat niitä, jotka tarvitsevat eniten apua tämän COVID-19-kriisin aikana. Olemme jatkuvassa vuoropuhelussa Islingtonin neuvoston ja NHS-yhteistyökumppaneidemme kanssa varmistaaksemme, että tämä vastaus on yhdenmukainen heidän prioriteettiensa kanssa ja tukee heikoimmassa asemassa olevia.

– Lisäksi 50 000 punnan lahjoitus, jonka Arsenal-säätiö välitti aiemmin paikallisille yhteisöaloitteille yhteistyössä Islington Givingin kanssa, ohjataan myös Islington Givingin kriisirahastoon osana tätä COVID-19 -yhteisön vastausta.

Arsenalin päävalmentajalla Mikel Artetalla todettiin Covid-19-tartunta aiemmin tässä kuussa, minkä seurauksena koko joukkue meni eristykseen. Arsenalin oli määrä palata harjoituksiin tänään tiistaina, mutta paluuta päätettiin myöhäistää muuttuneiden olosuhteiden takia.

Lähde: Independent