Arsenalin alkukausi on ollut erittäin synkkä. Lontoolaiset ovat toki nyt voittaneet kaksi edellistä peliään niukasti niin Norwichia kuin Burnleya vastaan.

Lontoolaisten nuorisoakatemiaa johtaa nykyisin Per Merstesacker. Saksalainen pelasi mittavalla urallaan Arsenalin keskuspuolustuksessa vuodet 2011-2018.

Mertesacker otti kantaa seuran nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen The Beautiful Game -podcastissa.

– Totta kai sitä haluaisi aina oikaista ja palata Mestarien liigaan sekä saavuttaa menestystä välittömästi, mutta Arsenal tarvitsee mielestäni pidemmän aikavälin suunnitelman, Mertesacker sanoi.

Hän toteuttaa ideologiaansa nuorisoakatemissa ja uskoo Mikel Artetan tekevän samoin Valioliigan puolella. Saksalainen toivookin, että organisaatio ja ennen kaikkea kannattajat olisivat kärsivällisiä sekä antaisivat Artetalle aikaa.

– Olisi hienoa julistaa, että Arsenal on maailman paras joukkue ja taistelemme kaikista pokaaleista joka vuosi, mutta se ei ole realismia. Mitä nopeammin ymmärrämme hypätä suuren muutosvaiheen matkaan, niin sitä nopeammin palaamme takaisin huipulle.

Mertesackerilla on ollut suuri osansa siinä, että esimerkiksi Emile Smith Rowe ja Bukayo Saka ovat jo nyt isossa roolissa ykkösjoukkueen ryhmässä. Hän tiedostaa silti, että samanlaisia talentteja ei ole tarjolla liiaksi asti ja pelaajakehityksen vaatiman ajan.

– Voidaksemme saavuttaa tavoitteemme, niin se vaatii kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea luottamusta.

– Minä luotan Artetaan ja annetaan hänelle aikaa nostaa Arsenal seuraavalle tasolle. Uskoisin, että seura palaa Mestarien liigaan ehkä kahdessa tai kolmessa vuodessa, totesi Mertesacker.

Tämä on saksalaisen mielestä realistinen skenaario, koska hän tekee aktiivisesti yhteistyötä Artetan kanssa. Mertesacker tiedostaa, että panokset ovat kovat ja kritiikkiä tulee paljon. Hänen mielestään se pitää vain ottaa vastaan ja kasvaa niin ihmisenä kuin valmentajana.

Mertesackerin mielestä kovalla työmoraalilla varustettu Arteta on kaikkea edellä mainittua.