Vaihtaako valmentajaa vai tarjotako Arsène Wengerille jatkosopimusta. Sitä pohdittiin julkisuudessakin monen vuoden ajan.

Monen mielestä viime kesänä olisi jo ollut aika vaihtaa valmentajaa, mutta Arsenal-johto päätti tarjota Wengerille kahden vuoden jatkosopimusta. Kauden aikana seurajohto tuli kuitenkin katumapäälle.

Wenger ilmoitti eilen, että ”hän on päättänyt pitkän harkinnan jälkeen jättää seuran tämän kauden jälkeen” (lue uutinen tästä). Virallisesti siis Wenger eroaa itse, eikä häntä eroteta vaikka sopimus olisi kattanut vielä ensi kauden.

Kerroimme aiemmin tänään The Timesin tietoihin pohjautuen, että kulisseissa eropäätös ei ollut ihan niin omaehtoinen kuin annettiin ymmärtää. Lehden mukaan Arsenal-johto antoi Wengerille kaksi vaihtoehtoa: eroa tai tule erotetuksi.

[readmore from=Arsenal]

Timesin mukaan osapuolten väliseen sopimukseen kuuluu tiettyjä yksityiskohtia, joita yleensä nähdään vain silloin, kun valmentaja erotetaan. Lehti esimerkiksi kertoo, että Arsenal joutuu maksamaan Wengerin ensi kauden palkan. Siitä tulee kahdeksan miljoonan punnan (9,14 miljoonaa euroa) lasku.

Arsenal joutuu maksamaan myös muun valmennusryhmän ensi kauden palkat, mikäli aikanaan nimitettävä uusi päävalmentaja ei heitä halua pitää omassa ryhmässään.

Arsenal olisi säästynyt moiselta rahanmenolta, jos Wengerin suhteen olisi osattu ajatella hieman pidemmälle.