Arsenalin managerina viimeisiä askeliaan ottava Arsène Wenger sanoo näkevänsä eurooppalaisten huippujoukkueitten oman sarjan lähitulevaisuudessa.

Monien muiden tahojen lisäksi myös UEFA:n tai FIFA:n tehtäviin jatkossa veikkailtu ranskalainen sanoo, ettei nykyistä kehitystä voi enää pysäyttää.

– Muutaman vuoden sisään tulemme näkemään viikonloppuisin eurooppalaista liigaa. Sellaisen syntyminen on väistämätöntä lähitulevaisuudessa.

Syyt uuden sarjajättiläisen tulolle ovat kokemuksen syvällä rintaäänellä puhuvan Wengerin mukaan selkeät.

– Ensinnäkin rahan jakaminen isompien ja pienempien seurojen kesken alkaa olla ongelma. Isot seurat tulevat pian sanomaan, etteivät pienten keskinäiset ottelut kiinnosta suurta yleisöä. Tullaan vetoamaan siihen, että kuluttajat vaativat huippulaatua.

Hyvin merkittävä syy sarjan puolesta on managerin mukaan Mestarien liigan yleisökehitys. Kaikki UCL-ottelut eivät enää automaattisesti vedä suuria massoja puoleensa.

– Mestarien liigan yleisömäärät eivät ole tätä nykyä fantastisia. Mutta jos jatkossa ottelut ovatkin Real Madrid vastaan Barcelona, Bayern München vastaan Manchestet United, Real Madrid vastaan Arsenal… silloin yleisöä tulee riittämään.

Yksi ajatus heltiää myös Valioliigan houkuttelevammaksi tekemiselle.

– Jos haluaa Valioliigalle vetovoimaa, kannattaisi joukkueitten määrä pudottaa kuuteentoista. Silloin sarjasta tulisi todellinen kilpailu.

Lähde: BBC