Aston Villa pelasi lauantai-iltana kotikentällään valioliigassa tasan 2-2 Manchester Unitedin kanssa.

LUE OTTELUSTA TÄÄLTÄ!

Isäntien maalintekijöiden taustat poikkeavat toisistaan melkoisesti. Kummankin hymy oli kuitenkin ottelun jälkeisessä haastattelussa herkässä.

Philippe Coutinho sai puheenvuoron ensin. 29-vuotias Valioliigan paluumuuttaja syötti joukkueensa avausmaalin, ja teki itse toisen. Edellisestä osumasta Englannin pääsarjassa ehti kulua neljä vuotta.

– Olen kaivannut näitä otteluista ja tätä sarjaa. Oli hienoa palata tällä tavoin; uskoimme ottelussa loppuun saakka jopa voittoon. Vältimme joka tapauksessa häviön.

Brasilialaiselta kysyttiin tämän tuntemuksista ensimmäisessä ottelussaan Villa-paidassa. Hän aloitti pelin vaihdossa, ja tuli mukaan 68. minuutilla.

– Olin vähän hermostunut. Haluan mieluummin aina olla kentällä, ja oli vaikeaa aloittaa penkiltä. Nyt tuntuu kuitenkin hyvältä, olen tehnyt kovaa työtä palatakseni oikeaan vireeseen. Viimeisen neljän vuoden aikana on ollut vaikeita jaksoja, mutta ne ovat nyt menneisyyttä.

Jacob Ramsey linkkasi Coutinhon kanssa molemmissa maaleissa; teki ensimmäisen ja syötti toisen. 20-vuotias oli mielissään pelaamisesta nuoresta asti seuraamansa tähden kanssa. Keskikenttäpelaajan maali oli ensimmäinen kotiareenalla edustusjoukkueelle tehty.

– Totta kai, kun näin pallon painuvan verkkoon, ja koko Holte End räjähti juhlimaan, tuntui siltä että unelmat olivat tulleet todeksi. Oli kuitenkin vain jatkettava nopeasti, sillä olimme vielä tappioasemassa.

Huolimatta Coutinhon loistavista ajoista Liverpoolissa, hän ei ollut koskaan ennen tätä päivää tehnyt valioliigamaalia Manchester Unitedin verkkoon.