Aston Villa on vahvistanut hankkineensa laitahyökkääjä Bertrand Traorén Ranskan suurseurasta Lyonista.

Transfermarkt-sivuston mukaan Lyon saa Burkina Fason maajoukkuepelaajasta 18,4 miljoonan euron korvauksen, ja Sky Sports kertoo hänen solmineen Villan kanssa neljän vuoden sopimuksen.

Traoré, 25, aloitti ammattilaisuransa Chelseassa, jonka edustusjoukkueessa hän pelasi vuosina 2014-2017 yhteensä 16 ottelua tehden niissä kaikkiaan neljä maalia. Hän kävi tuolloin myös lainalla Hollannissa Vitessessä ja Ajaxissa.

Lyoniin Traoré siirtyi kesällä 2017 kymmenellä miljoonalla eurolla. Hän pelasi ranskalaisseurassa 126 ottelua, joissa hän teki yhteensä 33 maalia ja syötti 17.

– Olemme iloisia, että Bertrand on päättänyt tulla Villaan. Hän on suunnattoman lahjakas pelaaja, joka todella parantaa vaihtoehtojamme hyökkäyspäässä, kommentoi Aston Villan manageri Dean Smith seuran verkkosivuilla.

Tutut naamat ja muutaman ottelun Valioliiga-kokemus auttanevat Traoréa sopeutumaan uusiin ympyröihin. Hän pelasi aiemmin urallaan Aston Villan apuvalmentajan John Terryn kanssa Chelseassa, Marvelous Nakamban kanssa Vitessessä ja Anwar El Ghazin kanssa Ajaxissa.

– Olen todella iloinen siirrostani Aston Villaan, kertoi Traoré VillaTV:lle.

– Pelasin JT:n kanssa Chelseassa. Puhuin hänelle. Puhuin managerille, puhuin urheilutoimenjohtajalle jo muutamalle pelaajalle, joiden kanssa pelasin ennen.

– Monet asiat saivat minut tulemaan tänne.

Aston Villa

@AVFCOfficial
⚡ 𝗕 𝗘 𝗥 𝗧 𝗥 𝗔 𝗡 𝗗 𝗧 𝗥 𝗔 𝗢 𝗥 𝗘 ⚡

Happy Saturday. 🤩

#TraoréAnnounced