Sky Sportsin mukaan Bournemouth neuvottelee sitkeästi La Liga -seura Levanten kanssa kolumbialaisen keskikenttäpelaajan Jefferson Lerman hankinnasta. 23-vuotias Lerma pelasi kaikissa Kolumbian neljässä ottelussa viime viikolla päättyneessä MM-turnauksessa.

Sivusto kertoo, että seurat ovat keskustelleet hyvässä hengessä, ja siirtosumma olisi noin 19 miljoonaa euroa. Lerman työluvan saaminen vaatii kuitenkin edelleen töitä.

Lerman omin pelipaikka on keskikentän pohjalla, mutta hän on pelannut myös oikeana laitapakkina. Viime kaudella Levantessa hän pelasi 28 ottelussa.

Kirsikat neuvottelee myös toisen La Liga -pelaajan kanssa, sillä he havittelee Leganésin vasenta puolustajaa Diego Ricoa. Mikäli Leganésin hintapyyntö on Bournemouthille liikaa, on vaihtoehtona samalle tontille harkinnassa Genoan Diego Laxalt. 25-vuotias Laxalt pelasi MM-kisoissa neljä ottelua Uruguayn joukkueessa.

Bournemouth on hankkinut tänä kesänä toistaiseksi vain yhden uuden pelaajan, 21-vuotiaan keskikenttämiehen David Brooksin Sheffield Unitedista.