Brasilia voitti Copa Américan, kun Suomessa sunnuntai vaihtui maanantaiksi.

Manchester City -hyökkääjä Gabriel Jesus oli mukana ottelussa oikeastaan aivan kaikessa – paitsi sen viimeisissä 20 minuutissa.

22-vuotiaan kisat olivat hyvät, mutta viimeiset tovit niistä kuluivat stadionin uumenissa; Jesus nappasi Perua vastaan pelatun toisen varoituksensa ja lensi kentältä. Tätä ennen hän ehti syöttää ottelun avausmaalin, ja tehdä lopulta voitto-osumaksi jääneen 2-1 -rysän.

Ennen loppuottelua vahvasti Brasilialle veikkailtu mestaruus ei ollutkaan päivänselvä asia, sillä Peru pääsi pariin otteeseen peliin varsin hyvin mukaan. Se tasoitti tilanteen 44. minuutilla Paolo Guerreron rankkariosumalla. Jesusin maali syntyi kuitenkin ajassa 45+3.

Loppulukemat 3-1 syntyivät myös pilkulta, Richarlisonin toimesta.

Brasilia epäilemättä ansaitsi mestaruutensa, mutta turhan paljon jossiteltavaa jäi esimerkiksi tuomarien suopeudesta keltapaitoja kohtaan turnauksessa.