Manchester United olisi saattanut saada Bruno Fernandesin kaksi kertaa halvemmalla, jos se olisi odottanut tarjouksensa tekemistä kesään saakka, Sporting Lissabonin presidentti Federico Varandas on vihjaillut siirtomarkkinoiden nykyistä ilmapiiriä arvioiden.

Manchester United päätti pitkään kestäneen siirtosaagan viime tammikuussa, kun se hankki Fernandesin Sportingista kesään 2025 ulottuvalla sopimuksella. Seura maksoi Portugalin maajoukkuemiehestä alustavasti 55 miljoonaa euroa, mutta kyseinen summa voi vielä nousta useiden lisäkulujen myötä.

Manchester Unitedia ei lisäkulut todennäköisesti haittaa, jos 25-vuotias Fernandes jatkaa pelaamista samalla taitotasolla kuin tähän saakka. Sporting Lissabonin presidentti on kuitenkin myöntänyt, ettei Fernandes olisi ollut yhtä hintava enää tänä kesänä – ottaen huomioon koronaviruskriisin taloudelliset vaikutukset jalkapallon siirtomarkkinoihin.

– Koronaviruspandemian aiheuttama kriisi on yleisesti ottaen haitaksi eurooppalaiselle jalkapallolle teollisuudenalana. Mutta, kaikista maista, se vaikuttaa Portugaliin pahiten, koska 50 prosenttia tuloista on peräisin pelaajamyynneistä, Varandas harmitteli SIC:n haastattelussa.

[readmore from=Manchester-United]

– Hänet [Fernandes] myytiin 65 miljoonalla eurolla tammikuussa. Tänään, mikä hänen arvonsa olisi? Ehkä 20 miljoonaa euroa? 30 miljoonaa euroa? Kukaan ei tiedä varmasti.

Vaikka Sporting voikin olla tyytyväinen siihen, että seura myi Fernandesin ennen koronaviruspandemian iskua, se taistelee tällä hetkellä Serie A -seura Sampdorian kanssa 10-prosentin jälleenmyyntiosuudesta Fernandesin United-siirtoon liittyen (lue lisää).