Cesc Fàbregasin mukaan Liverpoolin entinen pelaaja Xabi Alonso ”rukoili” siirtoa Arsenaliin vuonna 2009. Lontoolaisseura ei kuitenkaan välittänyt Alonson haaveista, ja täten Espanjan maajoukkuemies matkasi lopulta Real Madridiin.

Vuonna 2004 Anfieldille siirtynyt Alonso ehti pelata 210 ottelua Liverpoolin paidassa, voittaen esimerkiksi Mestarien liigan pokaalin sinä aikana. Vaikka Arsène Wenger tekikin useita huippuhankintoja Tykkimiesten peräsimessä, kyseinen keskikenttäpelaaja ei ranskalaismanageria miellyttänyt.

Fàbregas ei tästä ilahtunut, sillä hän olisi itse halunnut nähdä toisen espanjalaispelaajan rinnallaan Arsenalin keskikentällä. Fàbregasin mukaan Alonso oli luotu Arsenalia varten.

– Juttelin puhelimessa Xabin kanssa koko kesän ajan. Hän kirjaimellisesti rukoili kaikilta mahdollisuutta siirtyä Arsenaliin, Fàbregas kertoi Arsecast.

– Hän todella halusi tulla, tein parhaani sen eteen – puhuin niille ihmisille joille minun piti puhua, kerroin heille mielipiteeni… Minusta hän olisi ollut fantastinen lisä joukkueeseemme silloin.

[readmore from=Siirtouutiset]

– Muutaman kerran hermostuin seuran heikoille pyrkimyksille hankkia hänet. Diili olisi ollut niin helppo saada maaliin.

– En ole seurajohtaja, näin kaiken pelaajan näkökulmasta. Kun huomaan, että pelaaja haluaa siirtyä jonnekin, sen pitäisi olla helppoa ja sen pitäisi tapahtua. Xabi Alonso oli yksi näistä tapauksista.

– Muistan jutelleeni hänelle koko kesäloman ajan, hän tekstasi minulle ”Mitä tapahtuu?”, ja se oli sääli koska hän olisi ollut niin hyvä lisä joukkueeseen. Hänet oli luotu Arsenalia varten, sanoisin, Fàbregas tiivisti.

Wenger hankki vain yhden pelaajan kesän 2009 siirtoikkunasta, kun belgialaistoppari Thomas Vermaelen siirtyi Ajaxista Emiratesille. Arsenal sijoittui seuraavalla kaudella Valioliigassa kolmanneksi, pudoten Mestarien liigasta neljännesvälierävaiheessa.