Charlie Austin teki Southamptonille seitsemässä ottelussa viisi maalia, mutta loukkaantui kesken hyvän vireen joulukuussa. Takareisivamma alkaa nyt olla voitettu, ja intoa seuran pelastustalkoisiin riittää.

Kärkimiehen poissaollessa Saints on voittanut Valioliigassa vain yhden ottelun, ja on selkeässä putoamisvaarassa sarjasta. Kuntoutumisjakson aikana myös valmentaja on vaihtunut Mauricio Pellegrinon tehtyä tilaa Mark Hughesille.

– Tämä on ollut turhauttavaa aikaa. Parin viikon poissaolo vielä menee, mutta sitä on jatkunut nyt 14 viikkoa.

Austin palasi hiljattain joukkueen harjoitusvahvuuteen, ja uhkuu halua kääntää joukkueen kurssi.

– Meillä on edessä iso kahdeksan viikon jakso, ja annan sen aikana kaiken energiani joukkueen pitämiseksi Valioliigassa.

Huhgesin urakka Southamptonissa alkoi pelien osalta hienosti – joukkue eteni FA Cupin välierään voitettuaan Wiganin. Austin näkeekin tilanteessa voittamisen mahdollisuuden.

– On hyvä että tunnelin päässä näkyy taas valoa. On mahtavaa olla takaisin toiminnassa jätkien kanssa. Meidän on syleiltävä tätä mahdollisuutta kääntää valtava paine eduksemme. Uskon että meiltä löytyy siihen luonnetta, ja uusi valmennus antaa tarvittavia keinoja hoitaa homma.

Lähde: Sky Sports