Toissa kauden valioliigamestarin Chelsean kaksi johtavaa pelaajaa – ja samalla myös kaksi eniten muiden himoitsemaa – ovat molemmat belgialaisia. 27-vuotias Eden Hazard ja vuotta nuorempi Thibaut Courtois pelasivat kaiken lisäksi loistavat MM-kisat.

Hazard toimi Belgian pronssijoukkueen kapteenina ja sijoittui toiseksi Golden Ball -äänestyksessä Luka Modricin jälkeen. Courtois puolestaan valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi.

Julkinen salaisuus on ollut jo pitkään se, että Real Madrid on molemmista belgialaistähdistä totisesti kiinnostunut. Hazardin kohdalla Realin kiinnostusta saattaa kuitenkin hillitä tähtitieteellinen hintapyyntö. Courtois on sen sijaan saatavilla lähes alehintaan.

Belgialaisen Het Laatste Nieuwsin mukaan Chelsea pyytää Hazardista jopa 225 miljoonaa euroa. Summa ylittää kolmella miljoonalla Neymarin ME-summan.

Thibaut Courtois’sta Chelsea olisi sen sijaan valmis luopumaan vain 30-35 miljoonalla eurolla. Hinta on hämmästyttävän halpa yhdestä maailman kärkitorjujasta, joka vieläpä vasta lähestyy parasta ikäänsä.

Aiemmin Chelsean uskotaan toivoneen saavansa Courtois’sta noin 50 miljoonaa, mutta hintapyyntöä on ollut pakko pudottaa. Courtois’n sopimus kattaa ainoastaan ensi kauden, joten lontoolaisten pelkona on joutua luopumaan torjujasta ilmaiseksi, mikäli häntä ei saada tänä kesänä kaupaksi.

Eden Hazardin sopimus Chelsean kanssa kattaa vielä seuraavat kaksi pelikautta.

Lähde: AS