Stamford Bridgellä hymyiltiin maanantaina 15. toukokuuta 2017, kun Watford kaatui luvuin 4–3.

Chelsea oli varmistanut Valioliigan mestaruuden pari päivää aiemmin perjantaina West Bromwichissa. Länsilontoolaiset juhlivat läpi viikonlopun. 21 kertaa kaudella 2016–17 osunut Diego Costa korkkasi pukukopissa kalsarit jalassaan oluen jos toisenkin heti The Hawthornsilla. Costa kävi Watford-ottelussa lämmittelemässä muutaman minuutin. Hän laukoi pallon voimalla päätykatsomon ylälehtereille ja poistui pukukoppiin.

Vaihtopenkillä torkkunut Costa piipahti puoliajalla lehdistötiloissa. Hän söi appelsiinin. Englantilaiset toimittajat vitsailivat pedanttiselle päävalmentajalle Antonio Contelle, että Costa söi suklaakakkua.

Conte ei ottanut asiaa huumorilla. Jo pitkään italialaisen hermoja koetellut Costa sai pian potkut tekstiviestillä. Conte luuli, että voi hankkia tilalle tuosta vain Romelu Lukakun, mutta kuinka väärässä hän olikaan.

Omistaja Roman Abramovitsh hymyili vielä tuolloin aitiossaan. Chelsea oli voittanut Valioliigan mestaruuden kaksi kertaa kolmella viime kaudella.

Miljardööri saattoi vain ihailla, kun Eden Hazard loisti vasemmalla laidalla. Abramovitsh suunnitteli jo tulevaa, uutta stadionia.

Kaikki näytti Fulham Roadilla hyvältä. Ainakin kiiltävän pinnan alla. Chelsea oli voittanut juuri erittäin arvostetun FA Youth Cupin kuudennen kerran peräkkäin, kun Callum Hudson-Odoi taituroi nurmella.

Chelsea kriisissä

Kaikki voi muuttua kahdessa vuodessa.

Chelsea on kesäkuussa 2019 pahimmassa kriisissä sen jälkeen, kun Abramovitsh osti seuran 2003.

Fifa antoi helmikuussa Chelsealle kaksi siirtoikkunaa kestävän siirtopannan. Chelsea on valittanut tuomiostaan urheilun kansainväliselle vetoomustuomioistuimelle Casille, mutta pannan mahdollisesti kumoava päätös saattaa tulla liian myöhään. Chelsea joutuu suurella todennäköisyydellä pärjäämään kesällä ilman hankintoja.

Fifa antoi Chelsealle pannan, kun se hankki 29 alaikäistä pelaajaa rikkomalla sääntöjä. Chelsea on pyörittänyt jo pitkään uskomatonta lainarallia, kun Abramovitsh on säästänyt varojaan stadioniin. Kymmeniä ja kymmeniä nuoria länsilontoolaisia on lähetetty lainalle. Chelsea toivoo, että heidän arvo kasvaa – ja heidät voi myydä voitolla. Edustusjoukkueeseen he mahtuvat vain poikkeustapauksessa.

Fifa pani tämän pelin ainakin osittain poikki. Rangaistus lyö kapuloita länsilontoolaisten rattaisiin, mutta ongelmia riittää muuallakin.

Abramovitsh ei käynyt juuri päättyneellä kaudella peleissä, koska jäi Britannian antamien Venäjä-pakotteiden takia ilman viisumia. Pottuuntunut Abramovitsh on pannut stadionhankkeen jäihin. Huhut tuovat Stamford Bridgelle uutta omistajaa.

Hazard lähti viime viikolla Real Madridiin. Hän teki viime kaudella 16 ja pohjusti 15 maalia. Päävalmentaja Maurizio Sarri näki, että Hazard on niin hyvä, että pääsee turhan helpolla harjoituksissa. Hazard jättää ammottavan aukon taakseen.

Sarri johdatti kaikessa kaaoksessa siniset Valioliigan kolmannelle sijalle ja Eurooppa-liigan ykkösiksi. Italialaisen Sarri-ball takkuili ajoittain, mutta kulki parhaillaan jo sulavasti. Sarri osoitti muun muassa Napolissa, että pystyy kehittämään pelaamista toisella kaudellaan merkittävästi. Chelsea on jäämässä ilman tätä iloa: Sarri on lähdössä Juventukseen.

Sarri ei koskaan sulattanut sydämiä Stamford Bridgellä. Hän ei kosiskellut seuran menestyksellä hemmoteltuja kannattajia höpisemällä, vaan antoi pelin puhua. Tämä ei riittänyt. Seuran entinen pelaaja Steve Sidwell antoi Talksportilla surullisia, kapeakatseisia, laskelmoidun ilkeitä Brexit-henkisiä kommentteja. Hän näki, että Sarri ei sovi Stamford Bridgelle, koska liikuttui Eurooppa-liigan kultamitalista, siis elämänsä ensimmäisestä merkittävästä mitalista. Chelseassa pitää hänen mukaansa katsoa vielä korkeammalle.

Sidwell näki, että Frank Lampard täyttää sen sijaan kaikki kriteerit. Seuran legenda johdatti Derby Countyn ensimmäisellä kaudellaan Mestaruussarjan nousukarsintaloppuotteluun. Lampard vei Pässit pubiin nousuvälierien jälkeen juhlimaan. Hän ei voittanut juuri päättyneellä kaudella yhtään mitään, mutta on vedonlyöntiyhtiöiden mukaan selvä ykkössuosikki seuran seuraavaksi päävalmentajaksi.

Abramovitsh ja seuran pomo Marina Granovskaia päättävät, saavatko Sidwell ja muut seuran ympärillä notkuvat entiset pelaajat vaikuttaa tuleviin kuvioihin. Jos Lampard todella saapuu, voidaan Stamford Bridgellä varautua todelliseen sukellukseen. Lampard on pelin kehittäjänä täysi raakile – vaikka hänen apunaan on Jody Morris, seuran keväällä 2017 FA Youth Cupin ykköseksi johdattanut valmentaja.

Ongelmien juuret juontavat syvälle

Chelsea on siis toipunut krapulasta jo parisen vuotta. Conte johdatti seuran FA Cupin voittoon keväällä 2018 ja Sarri Eurooppa-liigan ykköseksi toissa viikolla.

Todellisuudessa ongelmien juuret juontavat syvälle. Chelsea pärjäsi pitkään Abramovitshin pohjattomalla kassalla, mutta jopa hänen rajansa tulevat jossain vaiheessa vastaan.

Seuran edustusjoukkueen nykyrunko on hyvin kokenut. David Luiz, 32, Willian, 30, César Azpilicueta, 29, Pedro, 31, N’Golo Kanté, 28, ja Olivier Giroud, 32, kaipaavat rinnalleen nuorta voimaa, mutta antaako Abramovitsh aikaa? Tuskin.

Hän on pyörittänyt armotonta managerirallia aina. Samalla muualla, jopa Anfieldilla, on astuttu prosessien aikaan. Asioita tehdään aiempaan pitkäjänteisemmin, urheilutieteeseen perustuen. Conte yritti juurruttaa jotain vastaavaa Stamford Bridgelle. Niin yritti Sarrikin.

Seuran edustusjoukkueen seuraava päävalmentaja joutuu toimimaan suurella todennäköisyydellä valtavan paineen alla. Chelsea voi kutsua lainapelaajiaan takaisin, mutta Valioliiga on niin armoton sarja, että Kurt Zouma, Mason Mount, Reece James, Michy Batshuayi, Tammy Abraham ja kumppanit tuovat tuskin suurta lisäarvoa nykyjoukkueeseen, kun Manchester City ja Liverpool kuorivat samalla maailmanluokan kermat päältä.

Onko sattumaa, että juuri City ja Liverpool kohtasivat juuri päättyneellä kaudella FA Youth Cupin loppuottelussa? Chelsea jäi finaalista ulos ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen.

Chelsea ehti jo hankkia tammikuussa Christian Pulisicin ”Hazardin korvaajaksi”, mutta tämä tehtävä on mahdoton. Kuten toppari Luiz sanoi, Hazardin voi korvata maailmassa ehkä kaksi pelaajaa: Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo.

Luiz väritti hieman, mutta puhui toisaalta totta. Chelsea on epätoivoisessa tilanteessa.

Brexit vielä päälle

Mitä Chelsea voi sitten tehdä?

Kysymyksen voi kääntää myös niin, että miksi seuran ylipäätään pitää tehdä mitään. Sarri on maailmanluokan jalkapallovalmentaja, joka todennäköisesti nauttisi, jos Chelsea antaisi hänelle oikean mahdollisuuden tehdä töitä nuoren ja lupaavan pelaajapakan kanssa ilman välitöntä menestyspainetta. Chelsea voisi välttää pahimman pitämällä Sarrin.

Mahdollinen uusi omistaja voi muuttaa suunnan, mutta ensi kautta hän ei pelasta. Hazardin lähtö, siirtopannan ajoitus ja jälleen edessä odottava valmentajavaihdos on turhan petollinen yhdistelmä. Se on todennäköisesti niin petollinen, että Stamford Bridgelle on lähes mahdotonta saada todellinen huippuvalmentaja. Jos Chelsea tässä pakkoraossa sellaisen edes haluaa.

Tämä koko sotku osuu vielä hetkeen, jolloin kova Brexit saattaa pamahtaa lokakuussa. Chelsea ei voi valmistautua mahdollisiin siirtohaasteisiin kesällä, vaan seilailee valtamerellä ilman suuntaa.

Kukaan ei tiedä, mihin pahasti vuotavan laivan matka vie. Maineikas Chelsea Football Club on suurten kysymysten äärellä.

Eero Laurila
Twitter: @eerolaurila