The Athletic: Huuhkajat-pelaajan seura neuvottelee Christian Eriksenin kanssa

© Kuva: Getty Images

The Athleticin mukaan Brentford ja Christian Eriksen keskustelevat loppukauden mittaisesta sopimuksesta.

Lähteen mukaan loppukauden mittaiseen sopimukseen sisältyisi optio ensi kaudesta.

Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on parhaillaan vapaa agentti. Eriksen ja Internazionale purkivat sopimuksensa joulukuussa, sillä Eriksen ei saa pelata Italiassa sydämentahdistimen kanssa.

Eriksenin agentti Martin Schoots on julkisesti todennut asiakkaansa herättäneen kiinnostusta Valioliigassa.

Eriksen on harjoitellut viime viikot kotimaassaan Tanskassa ja Sveitsissä. Eriksen on kertonut julkisuudessa olevansa huippukunnossa ja odottavansa innoissaan paluuta ammattilaisjalkapallon pariin.

Eriksenin sydän pysähtyi viime kesäkuussa Tanskan ja Huuhkajien välisessä EM-kisaottelussa. Eriksen on ollut siitä lähtien sivussa pelikentiltä.

Brentfordin edustusjoukkueen päävalmentaja on Eriksenin maanmies Thomas Frank.

Huuhkajien Marcus Forss edustaa Brentfordia, mutta hän lähtee tiettävästi lainalle vielä tammikuun siirtoikkunan aikana. Forss on jäänyt kuluvalla kaudella pienelle vastuulle Brentfordissa.


Parempaa kuin nuuska: Nikotiinipussit

  • Nuuskassa on jopa 10 kertaa enemmän nikotiinia kuin nikotiinipusseissa.
  • Valitse suosikkisi raikkaista makuvaihtoehdoista.
  • Nuuskan haitat pois nikotiinipusseilla.