Chelsea kärsi murskaavan 0-4-tappion Manchester Unitedia vastaan kauden ensimmäisessä valioliigaottelussaan sunnuntai-iltana.

Frank Lampardin miehistö oli pelissä pitkään hyvin mukana, halliten sekä palloa että laukaustilastoja. Manchester Unitedin nopeat vastahyökkäykset ja kliininen viimeistely toisella jaksolla tekivät sinipaidoista kuitenkin selvää.

Frank Lampardin päätös jättää Borussia Dortmundista yli 60 miljoonalla eurolla tuotu Christian Pulisic penkille ihmetytti jalkapallokansaa. Pulisic pelasi vain reilut 30 minuuttia, tultuaan kentälle hieman ennen Unitedin 2-0-maalia.

Lampardin mukaan 20-vuotiaan laitahyökkääjän heittäminen suoraan avauskokoonpanoon olisi kuitenkin ollut väärä päätös.

– Christian Pulisic on 20-vuotias ja hän on tullut Dortmundista saakka. Hän tulee olemaan fantastinen pelaaja tälle seuralle. Hänellä on valtava määrä taitoa. Näitte jo pieniä hetkiä hänen kiihtyvyydestään pallon kanssa, Lampard kertoi lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.

– Mutta minulla on myös muita vaihtoehtoja näille keskikentän alueille, enkä halua heittää Christiania suoraan tuleen ilman että yritän auttaa häntä matkalla. Tämä oli yksi niistä otteluista missä ajattelin, että on parempi aloittaa Ross [Barkleylla] ja Mason [Mountilla], jotka ovat olleet vahvassa vireessä pre-seasonilla, ja tuoda Christian penkiltä kehiin.

– Jos peli olisi jatkunut hieman pidempään 0-1:ssa, tai jos olisimme saaneet tasoitettua lukemat aiemmin kuten meidän olisi pitänyt saada, hän olisi tuonut joukkueeseemme lisäpuhtia. Lopulta hänen oli hankala tehdä vaikutusta koska peli karkasi niin nopeasti käsistämme [hänen tultuaan kentälle].