Chelsea on kutsunut keskikenttäpelaaja Conor Callagherin takaisin lainapestiltä Mestaruussarjan Charltonista.

Callagherin, 19, siirtyi Charltoniin viime kesänä ja hänen oli tarkoitus pelata seurassa kauden loppuun saakka, mutta Chelsea päätti toisin. Hän ehti pelata Mestaruussarjassa 26 ottelua ja esiintyi niissä edukseen tehden yhteensä kuusi maalia ja syöttäen kolme.

Charltonin manageri Lee Bowyer kertoo seuran tiedotteessa olevansa pettynyt, kun hän ei saanut pitää Callagheria joukkueessaan kauden loppuun asti.

– Jos totta puhutaan, niin en osannut odottaa tätä, mikä tekee tästä vielä vaikeampaa. Meidän on kuitenkin jatkettava eteenpäin.

– Hänen kanssaan on ollut kunnia ja nautinto työskennellä. Hän tuli tänne ja laittoi kroppansa likoon jokaikinen päivä. Hän on tehnyt meille maaleja ja auttanut meitä voittamaan pelejä. Hän on niin nuoreksi todella lahjakas, ja toivon hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen. Hän tuli tänne, otti oppia ja hän menee takaisin parempana pelaajana, ja sitä meidän työmme on – pelaajien kehittämistä.

Charlton on 27 kierroksen jälkeen Mestaruussarjassa sijalla 19.

Callagher sai Charlton-pestinsä aikana ensimmäisen kutsunsa Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, jossa hän on tähän päivään mennessä esiintynyt neljä kertaa. Hän liittyi Chelsean organisaatioon kahdeksanvuotiaana ja teki toissa vuonna lontoolaisseuran kanssa jatkosopimuksen, joka päättyy ensi kauden jälkeen.

Sky Sportsin mukaan Callagher harjoitteli tänään, tiistaina, Chelsean kanssa, mutta hänet on yhdistetty huhuissa Burnleyyn ja Norwichiin, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan hänet lainalle.

Charlton Athletic FC

@CAFCofficial

Charlton Athletic FC

@CAFCofficial
💬 Lee Bowyer: "I’m disappointed. I didn’t see this coming if I’m honest which makes it harder to take. He’s a great talent to work with and I wish him all the best for his future."

👉cafc.co.uk/news/view/5e1d… #cafc
💬 Gallagher: "I’ve had a great time at Charlton Athletic and I’d like to thank the staff, my teammates and of course the fans. I’ll never forget the excitement of scoring my first goal at The Valley in front of the Covered End."

👉cafc.co.uk/news/view/5e1d… #cafc