Manchester City kärsi kauden toisen tappionsa Valioliigassa. Crystal Palace haki viiden maalin jännitysnäytelmästä pisteet 3-2-numeroin.

Palacen voittomaalista vastasi rangaistuspotkusta toisen puoliskon alkuun osunut Luka Milivojevic. Vieraiden toinen maali sen sijaan oli yksi kauden komeimmista, kun Andros Townsend yllätti isännät uskomattomalla volleylla.

City siirtyi johtoon 27. minuutilla. Fabian Delph jakoi keskityksen boksin sisään, josta Ilkay Gündogan puski pallon verkkoon.

Palace iski tasoituksen vain seitsemän minuuttia myöhemmin. Jeffrey Schlupp teki juoksun boksin sisään ja sijoitti matalan pallon oikeaan alanurkkaan.

Vain kaksi minuuttia 1-1-maalista Townsend täräytti vieraat johtoon uskomattomalla osumalla. Laituri sai rangaistusalueen takaa purkupalloon täydellisen osuman suoraan ilmasta ja hurja veto pamahti häikäisevästi ylänurkkaan.

Cityn vaikeudet jatkuivat toisen puoliskon alussa. Townsend puski pallon tolppaan, jonka jälkeen Kyle Walker liukui holtittomasti miehen maihin. Seurauksensa Palacen rangaistuspotku.

Milivojevic ei erehtynyt ja Eagles siirtyi 3-1-johtoon.

City oli viimeisen vartin jälkeen lähellä kavennusta, mutta Leroy Sanén laukaus tärähti vapaapotkusta tolppaan.

85. minuutilla isännät lopulta osuivat, kun Kevin De Bruynen keskitys leijaili yllättävästi Vicente Guaitan yli Palacen verkkoon.

Lähemmäksi City ei päässyt ja pisteet lähtivät Lontooseen 3-2-lukemin.

Voitto oli Palacen ensimmäinen Citystä viimeiseen kahdeksaan kohtaamiseen ja ensimmäinen Etihadilta. Samalla Liverpool kasvatti eron sarjakärjessä neljään pisteeseen.

Kärkijoukkueista myös Chelsea koki kotonaan yllätystappion. Leicester ryösti pisteet Stamford Bridgeltä niukin 1-0-numeroin.

Kettujen voittomaalin iski 51. minuutilla Jamie Vardy. James Maddison jakoi pystysyötön keskustaan ja Vardy viimeisteli alanurkkaan.

Valioliiga lauantaina 22.12.2018

Arsenal-Burnley 3-1 (1-0)
14′ Pierre-Emerick Aubameyang 1-0
48′ Pierre-Emerick Aubameyang 2-0
63′ Ashley Barnes 2-1
90+1′ Alex Iwobi 3-1

Bournemouth-Brighton 2-0 (1-0)
21′ David Brooks 1-0
74′ Lewis Dunk ulosajo
77′ David Brooks 2-0

Chelsea-Leicester 0-1 (0-0)
51′ Jamie Vardy 0-1

Huddersfield-Southampton 1-3 (0-2)
15′ Nathan Redmond 0-1
42′ Danny Ings Rp 0-2
58′ Phillip Billing 1-2
70′ Michael Obafemi 1-3

Manchester City-Crystal Palace 2-3 (1-2)
27′ Ilkay Gündogan 1-0
33′ Jeffrey Schlupp 1-1
35′ Andros Townsend 1-2
51′ Luka Milivojevic Rp 1-3
85′ Kevin De Bruyne 2-3

Newcastle-Fulham 0-0 (0-0)

West Ham-Watford 0-2 (0-1)
28′ Troy Deeney Rp 0-1
88′ Gerard Deulofeu 0-2

Cardiff-Manchester United klo 19:30