Manchester Unitedin kesähankinta Daniel James on kertonut, miten hänen menehtynyt isänsä ajaa häntä vieläkin eteenpäin jalkapallon parissa.

Danielin isä Kevan James kuoli 60 vuoden ikäisenä viime toukokuussa, vain kolme viikkoa ennen kuin 21-vuotias laitahyökkääjä siirtyi 15 miljoonalla punnalla Swansea Citystä Old Traffordille.

– Joka päivä, ikävöin häntä. Mutta tiedän että hän seuraa yläpuolelta ja ajaa minua yhä eteenpäin, James kertoi BBC:lle.

– Hän auttoi minua eteenpäin kun hän oli täällä. On aikoja, jolloin olen hieman allapäin, mutta hän käskisi minun vain keskittyä pelaamiseen ja kovaan työskentelyyn.

James on suoriutunut ensimmäisistä otteluistaan Unitedin paidassa vakuuttavasti, keräten runsaasti kehuja Ole Gunnar Solskjaerilta. Walesilaispelaaja haluaa osoittaa norjalaismanagerille ansaitsevansa paikan Unitedin avauskokoonpanosta.

– Se on hienoa kuulla [kehuja managerilta], mutta meillä on vielä kolme peliä ennen kauden alkua, James jatko