Chelsea ja Everton päätyivät maalittomaan tasapeliin sunnuntaina Valioliigan 12. kierroksella.

Tuttuun tapaan avauksessa täydet minuutit pelannut Chelsean David Luiz kehui Evertonin otteita Stamford Bridgen nurmella ottelun jälkeen lehdistölle. Muun muassa Evertonin miesmerkkaus sai Luizin kehut.

– Kontrolloimme ottelua. Minun on kehuttava Evertonin miesmerkkausta. He olivat loistavia siinä. He peittivät tilan keskikentällä, joten emme voineet tehdä kombinaatioitamme keskellä. Meidän oli myös vaikeaa pelata laitojen kautta Evertonin pelitavan vuoksi, Luiz kehaisi.

– Lopussa Everton oli hieman onnekas, sillä teimme kaikkemme tehdäksemme maalin, mutta emme onnistuneet siinä. Nykyään suurin osa vastustajista tulee tänne Bridgelle kahdella neljän miehen puolustuslinjalla, joten meidän on osattava löytää tapa tehdä maaleja. Se on selvää.

Luizin mukaan Chelsea taistelee mestaruudesta loppuun saakka.

– Teimme kaiken mahdollisen voittaaksemme. Joskus se on mahdollista, joskus ei. Olemme silti kärkikahinoissa ja yritämme pysyä siellä loppuun saakka, jotta voimme taistella mestaruudesta.