Noin kuukausi sitten nähtiin Arsenalin topparin David Luizin uran kenties huonoin ottelu. Vaihdossa aloittanut brasilialaispuolustaja pääsi kentälle 25 minuutiksi, lahjoitti Citylle kaksi maalia ja otti vielä jälkimmäisen yhteydessä suoran punaisen kortin rikkoessaan rangaistusalueella.

Monet uskoivat, että Luizin ura Arsenalissa on ohi. Hänen sopimuksensa oli päättymässä kesäkuun lopussa, eivätkä hänen tämän kauden esityksensä olleet linjassa hänen korkean palkkatasonsa kanssa. Arsenal ilmoitti kuitenkin viikko tuon surullisenkuuluisan City-pelin jälkeen, että Luiz jatkaa lontoolaisseurassa vielä ensi kaudella.

Osa kannattajista oli jopa pettynyt seuran toimintaan, mutta Luiz on viimeisimmissä otteluissa näyttänyt, että häneen voi yhä luottaa.

Lauantaina Luiz oli Arsenalin puolustuksen ehdoton johtaja, kun Tykkimiehet eteni FA Cupin loppuotteluun kaatamalla välierässä Manchester Cityn 2-0. Jalkapallosta tilastodataa keräävän WhoScored-sivuston mukaan Luiz oli koko ottelun paras pelaaja, vaikka Pierre-Emerick Aubameyang onnistui kahdesti maalinteossa.

Luiz jutteli saamastaan kritiikistä lauantain ottelun jälkeen BT Sportin haastattelussa.

– Se on osa jalkapalloa. Ymmärrän, että jalkapallo on selviytymistä.

Statman Dave

@StatmanDave
David Luiz’s game by numbers vs. Manchester City:

100% aerial duels won
100% tackles won
69% pass accuracy
11 clearances
4 interceptions
1 through ball

Colossal. 👏👏👏

– Tein joka päivä kovaa töitä virheideni jälkeen. Nöyrryin ja halusin tehdä enemmän ja enemmän töitä joukkueen eteen.

– Meillä on tällä kaudella loppuottelu pelattavana ja me yritämme voittaa, koska tämä seura ansaitsee pokaalin.

Myös Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta oli tyytyväinen Luizin esitykseen.

– Se on osa jalkapalloa. Välillä on käytävä alhaalla, mutta minä en epäillyt Davidin reaktiota hetkeäkään, kommentoi espanjalaisluotsi lehdistötilaisuudessa.

– Hän nosti kätensä pystyyn sen [aiemman Cityä vastaan pelatun] ottelun jälkeen, eikä hänen olisi tarvinnut tehdä niin, koska me kaikki teemme virheitä.

– Hän on treenannut ja auttanut muita ilmiömäisesti. Olen iloinen, että ihmiset näkevät hänestä nyt myös tämän puolen ja ylistävät häntä, koska hän ansaitsee sen.