Brighton on tehnyt keskikenttäpelaaja Davy Pröpperin kanssa jatkosopimuksen, joka ulottaa kesään 2023 asti.

Hollannin A-maajoukkueessa 17 kertaa esiintynyt Pröpper, 28, on edustanut Brightonia kaudesta 2017-18 lähtien siirryttyään Albioniin kotimaansa suurseurasta PSV Eindhovenista. Aiemmin ammattilaisurallaan hän on pelannut myös Vitessessä.

Pröpper on pelannut Brightonissa 97 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kaksi maalia ja syöttänyt kahdeksan. Kuluvalla sesongilla häneltä on jäänyt väliin neljä peliä, mutta muissa hän on tahkonnut täydet minuutit.

– Olen iloinen, että Davy hyväksyi tämän uuden sopimuksen, jonka hän todellakin ansaitsee, kommentoi Brightonin päävalmentaja Graham Potter seuran tiedotteessa.

– Olin tietoinen, mikä merkitys hänellä oli ensimmäisellä kahdella kaudellamme Valioliigassa, ja hän on osoittanut ominaisuutensa kentällä ja sen laidalla minun tultuani tähän seuraan.

– Hän on mahtava ammattilainen, joka pyrkii aina kehittämään jokaista osa-aluetta pelaamisessaan. Olen todella tyytyväinen, että hän on osa tarinaamme tulevaisuudessakin.

Brighton & Hove Albion

@OfficialBHAFC
🇳🇱 “The last two and a half years have gone quickly – my daughter is three and is almost English now! It is nice to see how they find their way in a new city and a new country.

“It’s been great so far and it’s why I am happy to stay.”

😎 2️⃣0️⃣2️⃣3️⃣ 😎

#BHAFC 🔵⚪️