Tottenhamin päävalmentaja José Mourinho sanoo, että keskikenttäpelaaja Dele Allin on omin avuin noustava taistelemaan pelipaikastaan.

Alli, 24, sai runsaasti vastuuta Mourinhon saavuttua kesken viime kauden lontoolaisseuraan, mutta kuluvalla sesongilla häntä ei ole juuri kentällä nähty. Valioliigassa Alli on pelannut vasta reilun tunnin.

Kesän siirtoikkunan aikana Allin povattiin jopa jättävän Tottenhamin, vaikka Mourinho kiisti medialle siirtohuhut.

Sky Sportsin tuoreessa haastattelussa portugalilaisluotsi teki selväksi, että Allin on todistettava, miksi juuri hän ansaitsee päästä kentälle, kun joukkueesta löytyvät esimerkiksi huippuvireiset Harry Kane ja Son Heung-min.

– Kyse on hänestä, ei minusta, sanoi Mourinho.

– Ihmisillä oli tapana sanoa, että valmentajan tehtävä on motivoida ja saada pelaajista paras irti. Minä olen eri mieltä.

– Me olemme ulkoinen motivaation lähde pelaajalle. Mutta jos pelaajalla ei ole motivaatiota, eikä pelaaja ole se, joka todella haluaa [pelata], me emme voi tehdä juurikaan.

– Taso on todella korkealla. Kanet, sonit, nämä kaverit ovat asettaneet riman todella korkealle, joten muiden on paiskittava töitä saadakseen minuutteja hyökkäävillä paikoilla.