Manchester Unitedin keskikenttäpelaajan Donny van de Beekin agentti on pettynyt siihen, miten seura suhtautui kesän aikana hänen asiakkaansa siirtoneuvotteluihin.

Van de Beek, 24, siirtyi Unitediin vuosi sitten Ajaxista 39 miljoonalla eurolla, mutta hänen debyyttikautensa Englannissa oli iso pettymys. Hollantilaispeluri pääsi kentälle 36 ottelussa, mutta usein vasta vaihtopenkin kautta. Valioliigassa hän pääsi avaukseen vain neljästi.

Kesän aikana van de Beekille tehtiin henkilökohtaiset ravinto- ja voimaharjoittelusuunnitelmat, ja hänen fysiikassaan onkin tapahtunut huomattava ero, mutta toistaiseksi harjoituskauden satsaukset eivät ole tuottaneet toivottua tulosta; United on pelannut tällä kaudella kolme ottelua, mutta van de Beek on istunut ne kaikki penkillä.

Van de Beekin agentin Guido Albersin mukaan hänen asiakkaallaan olisi ollut kesällä ottajia niin Englannissa kuin muissakin maissa. Hollantilaislehti Algemeen Dagblad kertoo, että Everton yritti siirtoikkunan viimeisenä päivänä saada van de Beekin lainalle. Lehden mukaan van de Beek oli kiinnostunut siirrosta, mutta Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær esti diilin toteutumisen.

– Häntä kohtaan oli paljon kiinnostusta Italiasta, Saksasta, Englannista, joten sen puoleen näytti hyvältä. Mutta siihen (siirtoon) tarvitaan myös yhteistyötä seuralta. Aluksi näytti siltä, että he tekisivät yhteistyötä, mutta lopulta he eivät tehneetkään, kommentoi Albers Voetbal Internationalille.

– Se oli pettymys, mutta se myös vakuutti hänelle (van de Beekille), että hän saa mahdollisuutensa ja minuuttinsa, mutta se selviää ajan myötä. Hänelle on aiemminkin luvattu niin, mutta me pääsimme tästä seuran kanssa selkeään yhteisymmärrykseen, joten me kaikki uskomme siihen, että niin tapahtuu.

Albersilta kysyttiin, onko van de Beek tyytyväinen tilanteeseensa.

– Tuohon en vastaa. Mutta kaikki, jotka tuntevat Donnyn tietävät, että hän rakastaa jalkapalloa ja hän haluaa olla kentällä joka viikko. Joten tästä vastauksesta voitte varmaan päätellä, mitä hän halusi eniten.