Chelsean tilanne niin valmentajan kuin pelaajistonkin osalta on MM-kisojen aikan vielä lukuisia kysymysmerkkejä täynnä. Yksi spekulaatioiden kohde on joukkueen pitkäaikainen sielu Eden Hazard. Parhaillaan Belgian kisarutistusta aloittava 27-vuotias ei halunnut kommentoida seurajoukkueasioitaan L´Équipen haastattelussa, mutta lipsautti silti kenties viestin niistä.

Ainakin yhden Espanjan jättiläisen on huhuttu olevan kiinnostunut belgialaisen dynamon palveluksista.

– Jos Real Madrid haluaa minut, he tietävät mitä tehdä.

Hazard sanoo kuitenkin myös jäämisen Chelseaan olevan mahdollista, mikäli seura osoittaa halua oikeaan suuntaan.

– Mikäli jään, on kyse siitä että Chelseassa ollaan menossa kohti parempaa. En ole jäämässä, jos suunta on alaspäin.

Bluesin kultakimpale painottaa, ettei siirtyminen vain siirtymisen vuoksi tule kysymykseen.

– En ole lähdössä minnekään, ellei projekti ole sopiva. Chelsealla sellainen on, ja olen sen kanssa jo voittanut kaiken, paitsi Mestarien liigan. Olen tässä vaiheessa uraani Chelsean ansiosta.

Se, kuka joukkuetta ensi kaudella luotsaa, on luonnollisesti iso tekijä myös Hazardin päätöksen suhteen.

– Aivan ensimmäiseksi haluan tietää, mitä seurassa tapahtuu ensi kauden alla. Haluan tietää, vaihtuuko valmentaja.