Englannin maajoukkue oli kesän MM-kisoissa liikkeellä todella nuorella ryhmällä. Esimerkiksi välierässä Kroatiaa vastaan sen avauskokoonpanossa olleiden pelaajien keski-ikä oli 25,7.

Sky Sportsin mukaan Gareth Southgate haluaa jatkaa joukkueen rungon nuorentamista entisestään. Lähde kertoo, että valmentaja suunnittelee antavansa lähitulevaisuudessa mahdollisuudet muun muassa 18-vuotiaille Jadon Sancholle ja Ryan Sesssegnonille.

Esiin nostettiin myös hieman yllättäen 19-vuotias Mason Mount, joka pelasi viime kauden lainalla Vitessen riveissä, mutta hän on palaamassa Chelsean organisaatioon ensi kaudeksi.

Heidän lisäksi 21-vuotiaan Joe Gomezin uskotaan palaavan maajoukkueeseen vaikka hän jäi niukasti MM-ryhmän ulkopuolelle.