Kosovon kolme maalia Englannin verkkoon liikaa: ”Tuolla puolustamisella ei juuri mahdollisuuksia”

© Kuva: Getty Images

Englanti otti eilen Southamptonin St Mary’silla odotetun EM-karsintavoiton Kosovosta. Läheskään kaikki ottelussa ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.

Jäätyään shokeeraavasti jo avausminuutilla tappioasemaan, Gareth Southgaten miehistö ryhdistäytyi, ja johti peliä puoliajalle mentäessä jo lukemin 4-1.

Avauspuolikkaan loppuhetkillä kahdesti osuneen Jadon Sanchon lisäksi tilastojaan parantelivat täysosumien muodossa tutusti Raheem Sterling ja Harry Kane.

Toisen puolikkaan Kolme leijonaa sitten hävisikin luvuin 0-2. Suorastaan idioottivarmana rankkarien ampujana pidetty Kane epäonnistui pilkulta, mutta suurinta kritiikkiä saa joukkueen puolustuspelaaminen.

BBC:n Phil McNulty antaa palaa surutta pakiston suuntaan.

– Tuolla puolustamisella ei juuri ole mahdollisuuksia laadukkaampia maajoukkueita vastaan. Ne ovat hyvin vähäiset, elleivät olemattomat.

Päänsilittelyä eivät saaneet muidenkaan kenttäasemien pelaajat.

– Kosovo sai todella helposti pallonhallinnan pois, ja Englanti näytti helpolta saaliilta.

Englanti johtaa lohkoaan neljän pelaamansa ottelun jälkeen, sillä on kasassa 12 pistettä. Kosovon vire on ollut vahva, ja se on nuorena maajoukkueena tekemässä kovaa jälkeä. Toistaiseksi sen sijoitus maajoukkueiden rankinglistalla on kuitenkin 120.

– Kuvitelkaa, millaista jälkeä vaikkapa Belgia, Ranska, Espanja, Saksa, ja muutama muu saa aikaan nyt nähdyn kaltaista puolustusta vastaan, McNulty tuhahtaa.