Manchester Cityn 19-vuotias keskuspuolustaja Eric García kiinnostaa Barcelonaa, joka lähestyi jo Cityä alustavasti. City kuitenkin torppasi lähentelyt alkuunsa.

García on La Masian kasvatti ja hän siirtyi Barcelonian akatemiasta Cityyn manageri Pep Guardiolan aloitteesta kesällä 2017. Nyt Barcelona on lähestynyt Cityä ja kysellyt Garcían perään. Citystä lähentelyt torjuttiin nopeasti, mutta siirtosaaga saattaa olla vasta käynnistynyt.

Garcían sopimus on voimassa kesään 2022, joten Barcelonalla on aikaa tavoitella entistä kasvattiansa takaisin. City on tarjoamassa Garcíalle jatkosopimusta piakkoin, sillä Guardiola näkee topparissa aineksia kehittyä vielä ykköstopparin asemaan pitkällä tähtäimellä.

García on pallollisena vahva, ja hän sopii erinomaisesti Guardiolan pelitapaan. Toisaalta pallollinen varmuus tarkoittaa myös sitä, että nuori toppari olisi sinut myös Barcelonassa, jossa hän on pelillisen identiteettinsä oppinut.

Ongelma Cityn kannalta onkin enempi Guardiolassa, jonka pitkän ajan tulevaisuus on vielä hämärän peitossa. Samaa voi toki sanoa koko seurasta, kun City on vaarassa jäädä europelien ulkopuolelle kahdeksi vuodeksi rikottuaan FFP-sääntöjä (Financial Fair Play).

Mikäli kielto tulee voimaan, muuttaa se oleellisesti asetelmaa monen City-pelaajan kohdalla. García on ehdottomasti yksi näistä pelaajista, sillä uutta jatkosopimusta tuskin saadaan maaliin ennen kuin varmistus europelikiellon pituudesta selviää. Kielto voi olla kohtalokas myös Guardiolan jatkon kannalta. Liikkuvia osia on siis vielä useampia.

Barcelonassa odotetaan Cityn tuomiota vesi kielellä. Garcíasta toivottaisiin Barçassa Gerard Piquelle, 33, korvaajaa pitkällä tähtäimellä.