Euroopan toiseksi suurimman jalkapallokilpailun loppuottelu, kahden Valioliigan suurseuran välillä, pelattaneen 29. toukokuuta stadionilla jonka katsomoissa riittää väljyyttä.

Eurooppa-liigan finaalin järjestäminen Azerbaidžanin Bakussa on aiheuttanut suurta hämmennystä erilaisilla tasoilla.

UEFA:n lippukiintiöt massiivisia kannattajamääriä omaaville Arsenalille ja Chelsealle olivat lähtökohtaisesti naurettavat; kumpikin seura sai kannattajilleen välitettäväksi 6000 lippua, kun olympiastadionin kapasiteetti ottelussa on 68 700 silmäparia.

Baku on lisäksi osoittautunut englantilaiskannattajille matkakohteena vähintäänkin haastavaksi. Nyt tilanne on ajautunut siihen, että niin Blues kuin Gunners ovat palauttamassa kiintiöstä myymättä jääneitä pääsylippuja liitolle.

Arsenal odottaa loppuotteluun omaan päätyynsä noin 4000 kannattajaa. Seura on myynyt kiintiöstään 3000 lippua, ja noin 500 katsojan oletetaan hankkineen lippunsa ympäri maailmaa sijaitsevien kannattajajärjestöjen kautta. Sky Sportsin tietojen mukaan Chelsean luku on pienempi, seura on myynyt 2000 lippua, ja jo palauttanut yli jääneet 6000 UEFA:lle.

Aikaraja, joka seuroilla oli lippujen myyntiin kannattajille, on jo tullut täyteen. Molemmat lontoolaiset ovat antaneet ymmärtää keskittyvänsä nyt vain ja ainoastaan itse ensi keskiviikon urheilusuorituksiinsa. On oletettavaa, että farssiksi muodostuneisiin järjestelyihin palataan ottelun jälkeen.