FA Cupissa astuu voimaan merkittävä uudistus, sillä tämän viikonlopun aikana pelattavissa viidennen kierroksen otteluissa ei enää pelata tasapelin sattuessa uusintapelejä. Asiasta kerrotaan Englannin jalkapalloliiton (FA) verkkosivuilla.

Tästä kaudesta eteenpäin viidennen kierroksen kamppailut pelataan päätökseen saman päivän aikana. Mikäli tilanne on tasan varsinaisen peliajan jälkeen, ottelu venyy jatkoajalle ja mahdollisesti vielä rangaistuspotkukilpailuun.

Sääntö on voimassa jo tänä iltana, kun QPR ja Watford iskevät yhteen.

Uudistus toteutetaan vuotta aiemmin kuin alun perin suunniteltiin. Sen tarkoituksena on helpottaa valioliigaseurojen kevätkauden otteluruuhkaa.

Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan pudotuspeleissä on yhteensä mukana peräti kuusi englantilaisseuraa. Helmi- ja maaliskuussa pelataan myös liigakierrokset keskellä viikkoa.

Kaudella 2019–20 FA Cupin viides kierros siirtyy pelattavaksi keskellä viikkoa uuden talvitauon takia.