Huippuvalmentaja Antonio Conte tarttui marraskuussa Tottenhamin tarjoukseen. Italialainen on tehnyt hurjaa tulosta koko valmennusuransa, mutta Conte tunnetaan myös varsin ehdottomana luonteena.

Italialaisluotsi haluaa rakentaa joukkueistaan täydellisesti taktiikkaansa ja pelitapaansa sopivia. Se on tarkoittanut aktiivista liikennettä siirtomarkkinoilla.

Myös Pohjois-Lontoossa odotetaan ovien käyvän varsin tiheään molempiin suuntiin. Conte vahvisti torstaina, että siirtoja on luvassa.

– Sanoin jo kahden viikon jälkeen, että meidän pitää saada ryhmään enemmän laatua. Tähän olin myös varautunut ja keskityin arvioimaan, että ketkä ovat niitä pelaajia, joiden varaan voin laskea, Conte kertoi.

Spurs tekee mahdollisesti joitain peliliikkeitä jo tammikuussa, mutta varsinainen rakennusprojekti alkaa kesällä. ESPN:n mukaan Contelle on luvattu lähes avoin luottoraja uudelleenrakennukseen.

ESPN kertoo myös, että Conte taustajoukkoineen on tekemässä taloudellisesti hurjan esisopimuksen AC Milanin norsunluurannikkolaisen Franck Kessién kanssa.

25-vuotiaan keskikenttäpelaajan sopimus päättyy kesällä. Hän ei ole suostunut AC Milanin jatkosopimustarjouksiin. I Rossonerin edellinen tarjous on lähteen mukaan ollut noin 6,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Kessién perässä on useampi Valioliiga-joukkue. Myös Liverpool ja Manchester United haikailevat norsunluurannikkolaisen perään. Chelsean sanotaan myös olevan kiinnostunut, mutta mitään virallista lähestymistä ei ESPN:n mukaan ole tapahtunut.

Tottenham suunnittelee siis todennäköisesti tekevänsä niin rahakasta henkilökohtaista tarjousta Kessiélle, että pudottaisi muut ehdokkaat leikistä pois.

Lähde: ESPN