Arsenalin entinen manageri Arsène Wenger on lähettänyt toivomuksen lontoolaisseuran suuntaan. Wengerin mielestä Freddie Ljungbergille tulisi antaa ainakin 5-6 peliä aikaa Arsenalin peräsimessä ennen uuden, vakituisen managerin pestaamista.

Ljungberg ei ole toistaiseksi onnistunut kääntämään Arsenalin kurssia Unai Emeryn potkujen jälkeen. Joukkue jäi Ljungbergin ensimmäisessä ottelussa 2-2-tasapeliin Norwichin vieraana, häviten torstai-iltana Brightonille 1-2-lukemin Emirates Stadiumilla.

Tykkimiehet ovat tällä hetkellä yhdeksän ottelun voitottomassa putkessa ja sarjataulukon 10. sijalla, viisi pistettä pudotusviivan yläpuolella.

Wenger haluaisi nähdä Arsenalin menestyvän Ljungbergin alaisuudessa, mutta suosittelee kokeneemman managerin hankkimista, jos ruotsalaisvalmentaja ei onnistu korjaamaan punapaitojen heikkoa virettä.

– Jos Freddie ei onnistu tasapainottamaan [Arsenalin tilannetta] seuraavan viiden tai kuuden pelin aikana, seuran on annettava ohjat sellaiselle kaverille, jolla on enemmän kokemusta, Wenger kertoi Metron mukaan Grief Encounterin hyväntekeväisyystilaisuudessa.

– Mutta toivon, että he lähtevät nousuun Freddien kanssa.