Fulham juhli keväällä nousua Valioliigaan, mutta huuma on laskenut Craven Cottagella.

Fulham on hävinnyt kuudesta viime pelistään neljä ja napannut kaksi pistettä. Joukkue majaileekin Valioliigan putoamisviivan heikommalla puolella.

The Times kertoo, että länsilontoolaisten päävalmentajalla Slaviša Jokanovićilla on kaksi ottelua aikaa pelastaa työpaikkansa.

Jokanović lupasi keväällä, että Fulham pitää kiinni pallonhallintaan perustuvasta pelitavastaan. Fulham hävisi lauantaina toisella nousijalle Cardiffille luvuin 2–4 ja on päästänyt jo 25 osumaa yhdeksän kierroksen jälkeen.

Tämä huolestuttaa seuran johtoporrasta. Valkoisten omistaja Shahid Khan on tunnettu lyhyestä pinnastaan – jos asiat tökkivät. Jokanović, 50, aloitti Craven Cottagella joulukuussa 2015 ja on pitänyt paikkansa hyvillä tuloksilla, vaikka on antanut välillä julkistakin palautetta esimerkiksi seuran toimista siirtomarkkinoilla.

Khan ei pelkää vaihtaa kaveria penkin päähän. Painetta vain kasvattaa se, että Fulham kulutti kesällä noin sata miljoonaa puntaa siirtomarkkinoilla.

Bournemouth vierailee tulevana lauantaina Craven Cottagella. Fulham reissaa tämän jälkeen Huddersfieldiin ja Anfieldille ennen kun seuraava maajoukkuetauko alkaa. Tilannetta ei helpota se, että kivikova Manchester City isännöi länsilontoolaisia Valioliigan taistojen välissä Englannin liigacupissa.

The Times kertoo, että Jokanović saattaa saada lähtöpassit jo ennen Liverpool-ottelua, jos joukkueen suunta ei muutu.