Täksi kaudeksi Valioliigaan palanneen Fulhamin on alettava kartuttamaan pistepussiaan urakalla, jos se mielii säilyttää sarjapaikkansa pääsarjatasolla ensi kaudeksi. 26 ottelun jälkeen lontoolaisseura on saanut kasaan vain 17 pistettä ja on toiseksi viimeisenä 20 joukkueen sarjassa.

Kaksi seuraavaa otteluaan Fulham pelaa vieraskentällä, mikä laskee joukkueen osakkeita ennakkoasetelmissa. Vierasreissut kun ovat olleet myrkkyä ryhmälle. Edellinen sarjapelin vierasvoitto tuli viime vuoden toukokuussa sarjaporrasta alempana Mestaruussarjassa.

Perjantaina Fulham kohtaa vieraissa paikallisvastustajansa West Hamin, joka on kukistanut Lontoon alueen vanhimman seuran kahdessa viime kohtaamisessa.

– Fulhamilla on aika isot ottelut edessä. Kun koko kausi, ja vähän ylikin, on mennyt ilman vierasvoittoja, niin on selvää, että vieraissa on ollut todella takkuista. Keskiviikkona odottaa oikein klassinen kuuden pisteen peli Southamptonin vieraana, Viasatille muun muassa Valioliigaa selostava Tero Kainulainen taustoittaa Valioliiga.comille.

Varsinkin Southamptonin pitäisi kaatua, sillä joukkue on Fulhamia sijan ja seitsemän pistettä edellä ennen tämän viikonlopun kierrosta. Kainulaisen mielestä Fulhamin pistepussin pitäisi karttua kolmella pinnalla myös West Hamia vastaan, jotta tilanne näyttäisi valoisammalta ja sarjapaikka voitaisiin säilyttää.

– Jos näistä ei tule voittoja, niin siinä vaiheessa piste-ero voi helposti olla säilyjän paikalle jo kymmenen pisteen luokkaa. Pelkät tasapelit eivät riitä enää mihinkään.

– Siitä eteenpäin on kymmenen peliä jäljellä, ja siitä on aika helppo laskea matematiikkaa, että paljonko pisteitä pitää ottaa vastustajiin nähden loppukaudella per ottelu.

Jos Fulham ei ota kahdesta tulevasta pelistään voittoja, putoaminen alkaa näyttää jo hyvin todennäköiseltä. Nimittäin Southamptonin-reissun jälkeen vastaan asettuvat järjestyksessä Chelsea, Leicester City, sekä mestaruudesta kamppailevat Liverpool ja Manchester City. Pisteet ovat siis Fulhamin kannalta hyvin tiukassa.

– Nämä ovat nyt henkisesti ne ottelut, joissa mielestäni lopullisesti katsotaan ja ratkaistaan se Fulhamin putoaminen, mikä on todennäköisyydeltään erittäin iso. Tämä ja varsinkin keskiviikon peli Sotonin vieraana ovat hyvin ratkaisevia otteluita sen suhteen, Kainulainen sanoo.

West Hamille hyviä uutisia sairastuvalta

West Hamin tilanne on sen sijaan loppukauden osalta suhteellisen turvallinen sarjapaikan säilyttämistä ajatellen. Ennen perjantaita joukkue majailee Valioliigassa kymmenentenä 33 pinnalla.

– Joukkue tappelee käytännössä niistä sijoituksista mistä ovat tapelleet vuoden 2012 nousun jälkeen, eli siinä noin kymmenennen sijan huikkeilla, plus-miinus jotain sijaa. West Hamin valioliigakurssi on mennyt aika tasaisella käyrällä loppujen lopuksi viiden-kuuden kauden ajan. Siinä ei ole tapahtunut isoja muutoksia.

– He eivät pysty edelleenkään haastamaan isoja joukkueita, mutta sitten taas putoamisen suhteen ei ole juuri minään vuonna tainnut olla mitään ongelmia, Kainulainen toteaa.

Viimeksi tammikuussa ennen loukkaantumistaan pelannut ranskalainen Samir Nasri saattaa palata tänään tositoimiin West Hamin kokoonpanoon. Kainulainen mainitsee West Hamista myös Manuel Lanzinin, joka saatetaan nähdä kentällä ensimmäistä kertaa sitten toukokuun 2018.

West Hamin pelinrakentaja on ollut pitkään sivussa viime keväänä tulleen vakavan polvivamman takia. Lanzini loukkaantui Argentiinan maajoukkueen MM-kenraalissa Haitia vastaan ja on ollut sivussa peleistä siitä lähtien.

Sky Sportsin mukaan pitkä painajainen on vihdoin päättymässä Lanzinin osalta, ja hän saattaa kirjauttaa tililleen Fulhamia vastaan kauden avausminuuttinsa. Laituri on harjoitellut täysipainoisesti muutaman viikon joukkueen kanssa ja on nyt valmis ottamaan ensiaskeleensa peleissä pitkän poissaolon jälkeen.

Kainulainen uskoo Lanzinin saavan Lontoon stadionilla hienon vastaanoton, jos hänet päästetään kentälle.

– Fanit ovat aina tykänneet Lanzinin tekemisestä ja työmoraalista. Jos hän pääsee nauttimaan sen 20-30 minuuttia kentällä tänään, hän tulee varmasti antamaan saman tien kaikkensa Lontoon stadionin yleisön edessä. Siinä on West Hamille aika hyvää boostia, Kainulainen pohtii.

Ilahduttava tekijä West Hamin kannalta on myös itävaltalaiskärki Marco Arnautovicin tilanne. Joukkueen tähtipelaajan uskotaan olevan kutakuinkin täydessä kunnossa, mikä nostaa toiveita tehojen syntymisestä.

Valioliigan ottelu West Ham-Fulham näkyy perjantaina 22.2. klo 21.35 alkaen Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa Tero Kainulaisen selostamana.