Tottenhamin päävalmentaja José Mourinho sanoo, että hän ei voi antaa Gareth Balelle peliminuutteja, vaan walesilaislaiturin on ansaittava ne.

Bale, 31, palasi täksi kaudeksi Tottenhamiin seitsemän vuoden tauon jälkeen, kun hän saapui Lontooseen lainasopimuksella Real Madridista, mutta hän ei ole yltänyt odotuksiin. Walesilaistähti on kärsinyt viime vuosien tapaan loukkaantumisista, eikä hänestä ole ollut kentällä vielä suurta iloa.

Kaikkiaan Bale on pelannut tällä kaudella 12 ottelua ja tehnyt kolme maalia. Hän on istunut Tottenhamin kaksi edellistä ottelua penkillä, mutta Mourinhon mukaan Bale saattaa pelata maanantaina FA Cupissa Wycombe Wanderersia vastaan. Portugalilaisluotsi sanoi kuitenkin, että jokainen peliminuutti on ansaittava.

– En voi antaa pelaajille minuutteja. Peliminuutit eivät ole asia, jonka voin antaa, joten en mene tähän suuntaan, kommentoi Mourinho Sky Sportsin mukaan.

[readmore from=Gareth-Bale]

– Me kaikki tiedämme vaikeuksista, joista hän on kärsinyt parilla viime kaudella. Me kaikki tiedämme, että hän tuli tänne loukkaantuneena. Me kaikki tiedämme, että tämäkin kausi on ollut hieman ylä- ja alamäkiä pikkujuttujen osalta.

– Hänelle tärkeintä on olla johdonmukainen, harjoitella ilman ongelmia. Kun pelaaja esiintyy johdonmukaisesti harjoituksissa kovalla intensiteetillä ilman mitään ongelmia, niin silloin hän on valmis.

– Ei valmis saamaan minuutteja, vaan ansaitsemaan niitä, ja siinä on minulle ero.

– Tällä (viime) viikolla hän on tehnyt töitä hyvällä intensiteetilllä joka minuutti kuten kaikki muutkin. Katsotaan, miten hän reagoi tällaisen työmäärän kertymiseen ja katsotaan, miten hän reagoi viikon päätteeksi.

– Ottelu [Wycombea vastaan] on maanantaina ja meillä on yhä harjoituksia, joissa voimme arvioida sitä. Kyse on myös hänen itseluottamuksestaan. Jos hänestä tuntuu, että tällä viikolla on ollut positiivinen vaikutus häneen ja hänen itseluottamukseensa, niin hän tulee pelaamaan.

ESPN FC

@ESPNFC
Gareth Bale has started two league games in the past 11 months:

One for Real Madrid, one for Tottenham 😳