Liverpoolin keskikenttäpelaaja Georginio Wijnaldum myöntää, että hänen elämänsä on muuttunut Mestarien liigan voiton myötä.

Liverpool kaatoi Tottenhamin maalein 2–0 Wanda Metropolitanolla Madridissa. Sen jälkeen puoli miljoonaa ihmistä saapui juhlimaan saavutusta Liverpoolin kaduille.

– Kesä on ollut aivan erilainen verrattuna aiempiin. Enemmän ihmisiä on onnitellut minua ja halunnut tulla juttelemaan, sanoo 28-vuotias Wijnaldum.

– Mihin tahansa menenkin, joka päivä kaikki muistuttavat asiasta ja haluavat puhua siitä. He kaikki haluavat puhua siitä, kuinka voitimme sen kuudennen kerran ja miltä heistä tuntui. Siltä ei voi välttyä.

Hollantilainen Wijnaldum muistuttaa, että nyt kaikki Liverpoolin pelaajat tullaan muistamaan Mestarien liigan voittajina. Titteli oli suuria asia koko kaupungille.

– Tulee tunne, ettei tee sitä yksin. Se tekee niin monta ihmistä onnelliseksi, ja se on luultavasti suurinta huumetta pelaajalle.

Lähde: Goal