Parhaalle alle 21-vuotiaalle jaettavan Golden Boy -palkinnon 40 jäljellä olevaa ehdokasta on nyt selvillä.

Mukana on kuusi pelaajaa Valioliigasta: Watfordin Tom Dele-Bashiru, Manchester Cityn Phil Foden, Arsenalin Mattéo Guendouzi ja Reiss Nelson, Evertonin Moise Kean sekä Chelsea Mason Mount.

Keskikenttämies Dele-Bashiru pelasi ensimmäisen pelinsä Watfordin miesten joukkueessa vasta kuukausi sitten, joten hän tuskin yltää Golden Boyn loppusijoituksissa kovin korkealle.

Vasta 19-vuotiasta Fodenia pidetään erittäin lupaavana, mutta hänkään ei päässe pelaamaan niin paljon, kuin mitä palkinnon voittaminen vaatisi. Kaiken kaikkiaan Foden on pelannut Cityn edustusjoukkueessa 39 ottelua, mikä jo sinällään on huikea saavutus 19-vuotiaalta.

Guendouzi on vakiomies Arsenalin avauskokoonpanossa ja voi sikäli yltää Golden Boy -äänestyksessä melko korkealle. Hän ei kuitenkaan ole erityisen ”näyttävä” pelaaja, mikä tyypillisesti vaikuttaa yksilöpalkintojen äänestyskäyttäytymisessä. Nelsonilta taas vaadittaneen vielä lisää pelejä ja tehoja.

Keanilla oli vielä vuoden alkupuoliskolla suhteellisen realistiset lähtökohdat jopa palkinnon voittamiseen asti. Juventuksessa nuorukainen iski kahdeksan maalia 21 ottelussa. Evertonissa tehoja on odotettu, mutta toistaiseksi vastuu ja tehot ovat jääneet vähäisiksi.

Mount taas on pelaaja, jonka osake on vahvassa nousussa. Ennen tätä kautta hyökkäyspään pelaaja ei ollut pelannut yhtään ottelua Chelsean edustusjoukkueessa. Tällä kaudella hän on pelannut kaikki valioliigaottelut alusta loppuun ja vastuuta on tullut hieman myös Mestarien liigassa.

Kaikkein lupaavin englantilaispelaaja – ja yksi Golden Boyn tämän vuoden suurimmista ennakkosuosikeista – pelaa kuitenkin ihan muualla kuin Valioliigassa. Borussia Dortmundin Jadon Sancho on vasta 19-vuotiaana pelannut jo 63 ottelua Dortmundin ykkösjoukkueessa. Tehojakin on syntynyt kunnioitettavat 18+29. Tällä kaudella tahti on vain kiihtynyt. Kahdeksan ottelua on tuottanut neljä maalia ja kuusi maalisyöttöä.

Golden Boy -ehdokkaat

Benoît Badiashile (Monaco)
Samuel Chukwueze (Villarreal)
Michael Cuisance (Bayern München)
Alphonso Davies (Bayern München)
Tom Dele-Bashiru (Watford)
Matthijs de Ligt (Juventus)
Krepin Diatta (Brugge)
Eljif Elmas (Napoli)
Florentino Luís (Benfica)
Phil Foden (Man City)
Mattéo Guendouzi (Arsenal)
Erling Braut Håland (RB Salzburg)
Kai Havertz (Bayer Leverkusen)
Alexander Isak (Real Sociedad)
João Félix (Atlético Madrid)
Dejan Joveljic (Eintracht Frankfurt)
Moise Kean (Everton)
Justin Kluivert (AS Roma)
Ibrahima Konate (RB Leipzig)
Alban Lafont (Nantes)
Diego Laínez (Real Betis)
Lee Kang-in (Valencia)
Andri Lunin (Real Sociedad)
Donyell Malen (PSV)
Mason Mount (Chelsea)
Nehuén Pérez (Famalicão)
Reiss Nelson (Arsenal)
Abdulkadir Omur (Trabzonspor)
Strahinja Pavlovic (Partizan)
Rafael Leão (AC Milan)
Rodrygo (Real Madrid)
Jadon Sancho (Borussia Dortmund)
Luis Sinisterra (Feyenoord)
Jean-Clair Todibo (Barcelona)
Ferran Torres (Valencia)
Vinícius Júnior (Real Madrid)
Nicolo Zaniolo (AS Roma)