Bournemouthin sarjapaikka on käytännössä ollut selvää kauraa jo muutaman viikon ajan. Matemaattisesti säilyminen ei ole vielä täysin varmaa, mutta sangen vapautuneesti kotijoukkue saa epätasaisesti pelannutta Manchester Unitedia vastaan tänä iltana lähteä.

– Alkaa vähän sanat loppua Man Unitedin kanssa, intohimoinen Red Devils -kannattaja ja Suomen A-maajoukkueen entinen kakkosvalmentaja Ari Tiittanen huokailee Valioliiga.comille.

– Olihan esitys West Bromwichia vastaan kaiken kaikkiaan karmea. Ja sitten lahjoitetaan mestaruus tuolla tavoin pahimmalle kilpailijalle, Tiittanen puhisee viime viikonloppua muistellessaan.

Manchester Unitedin tavoitteet ovat myös José Mourinhon mukaan enää FA cupin voittamisessa. Toki toinen sija liigassakin lusitaania kiinnostaa. Mourinho on lupaillut runsaasti muutoksia miehistöönsä viikonlopun romahduksen jälkeen. Tiittanen ei panisi muutoksia pahakseen.

– Olisiko tässä vaiheessa hyvä antaa nuorille ja nälkäisille jätkille sauma Virkamiesfudista on nähty tällä kaudella aivan riittämiin. Mourinhon aivoituksista on välillä vähän vaikea ottaa selvää, mutta ehkäpä tässä on taustalla joku suurempi tarkoitus. Aina se vain ole ainakaan minulle auennut.

Bournemouth on tullut aikaisemmin tunnetuksi erityisesti vahvana kotijoukkueena, mutta tällä kaudella joukkue on osoittanut venymiskykynsä myös vieraskentillä. Tämä on Tiittasen mukaan yksi tärkeimmistä syistä, miksi Kirsikat jatkaa Valioliigassa myös ensi kaudella.

Eddie Howen nuorekasta tyyliä ovat kehuneet kaikki. Kyllä tässä voi bandwagoniin ihan hyvin mielin hypätä. Jengissä ei kovin suuria staroja ole. Tällöin nousee valmentajan toiminta uuteen arvoonsa. Se, että saa keskitason jengistä kaiken potentiaalin irti, on ennen kaikkea Howen ansiota. Bournemouth on ansainnut täysin paikkansa Valioliigassa.

Tiittanen epäilee, että Manchester Unitedilla saattaa olla vaikea löytää kadonnutta ryhtiään keskiviikkona.

– Matka pienelle vieraskentälle keskellä viikkoa ei ainakaan omina aktiiviaikoinani kuulunut pelaajiston ykkössuosikkeihin. Vaikka Mourinho pitää kovaa ääntä siitä, kuinka tärkeä toinen sija Valioliigassa olisi, niin todellisuudessa Unitedilla ei oikein mitään pelattavaa tässä matsissa ole.

– Niin kuin ei ollut West Bromwichiakaan vastaan. Ja se kyllä näkyi.

Bournemouth-Manchester United pelataan tänä iltana kello 21.45. Ottelu näkyy Viasat Jalkapallokanavalla sekä ViaPlayssa.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila