Valioliigan nousijajoukkue Sheffield United on yllättänyt alkukauden esityksillään Viasatin jalkapalloasiantuntija Pasi Rautiaisen. Lauantaina teräskaupungin joukkueelta vaaditaan kuitenkin ihmeitä pistetilin kartuttamiseen, kun vieraaksi saapuu liigakärki Liverpool.

12 vuoden tauon jälkeen viime keväänä Valioliigaan noussut United on aloittanut kauden pirteästi, kun kuudesta pelistä pisteitä on kertynyt kahdeksan. Kaikki Sheffield Unitedin tämän kauden pelit nähnyt Rautiainen kertoo yllättyneensä positiivisesti sekä joukkueen pistemäärästä että pelitavasta.

– Luulin, että sieltä tulee joukkue, joka ei yritä pelata vaan makaa syvällä ja pelaa palloa ylös. Kun katsoo Sheffieldin pelaajalistaa, se on joukkue jossa vihdoinkin pelaajat ovat päässeet kokeilemaan siipiään Valioliigassa. Ne tekevät kaikkensa jokaisessa pelissä, että ne myös pysyvät siellä. Tämä on niille unelmien täyttymys, Rautiainen sanoo Valioliiga.comille.

Valioliigan mestaruustaistelun täpärästi viime kaudella hävinnyt Liverpool on ollut alkukaudesta rautaisessa iskussa. Pool on voittanut kaikki kuusi otteluaan maalierolla 17-5. Samaan aikaan hallitseva mestari Manchester City on kärsinyt yllätystappion Teemu Pukin Norwichille ja pelannut tasapelin Tottenhamia vastaan, joten Liverpool on ehtinyt tehdä kärjessä viiden pisteen eron kovimpaan kilpailijaansa.

– Nyt Sheffield Unitedille tulee vastaan Euroopan mestarit. Normaalisti kotijoukkueella ei ole mitään mahdollisuuksia. Pari viikkoa sitten me nähtiin Carrow Roadilla teatterinäytös, jossa oli ehkä vähän samat asetelmat ja siellähän se suuri positiivinen paukku juuri tapahtui.

– En usko, että näin lyhyen ajan sisään tulee kahta jättiyllätystä. Vaikka Liverpool pelaisi huonoja pelejä, en usko että Bramall Lanella on lauantaina lounasaikaan se päivä, jolloin Liverpool kompastuu.

Liverpoolin paketti on Rautiaisen silmin tällä hetkellä erinomaisesti kasassa kaikilla kentän osa-alueilla. Puolustusta johtaa Euroopan vuoden pelaaja ja maailman kakkoseksi valittu Virgil van Dijk. Keskikentältä löytyy työmoraalia ja hyökkäyksessä vipeltää tehokas kolmikko.

– Kun katson Sadio Manéa, se on niin kepeä, kevyt, niin nopea. Roberto Firminon työmäärä me kaikki tiedetään. Mohamed Salah on aina maalivaarallinen. Ja sitten keskikentän kolmikko tekee sen työmäärän, Rautiainen muistuttaa.

[readmore from=Liverpool]

Bramall Lane on yksi kolmesta stadionista, jolla Liverpool on pelannut eikä toistaiseksi ole voittanut Valioliigan ottelua. Liverpoolin alkukauden vireen perusteella tähän listaukseen voisi ennakoida muutosta.

– Toivottavasti tulee tasainen ottelu ja Sheffield uskaltaa pelata kotonaan, Rautiainen toteaa.

Sheffield United–Liverpool -ottelu nähdään suorana lähetyksenä Viasat Jalkapallo -kanavalla ja Viaplayssa lauantaina 28.9. klo 14.25. Valioliiga-lauantain studiolähetys käynnistyy klo 14.00.