Englannin maajoukkueen kapteeni Harry Kane kertoo olleensa yhteydessä Islanti-pelin jälkeen kotiin lähetettyihin Phil Fodeniin ja Mason Greenwoodiin. Tottenham-hyökkääjä asettelee sanansa mielenkiintoisesti.

– Olen lähettänyt heille kummallekin tekstiviestin. On tärkeää antaa kuulua itsestään.

Kane ei suorastaan vähättele kaksikon sääntö- ja koronaprotokollarikkomusta, mutta uskoo debytanttien jo oppineen läksynsä.

– Jätkät ovat tehneet virheen, ja tietävät sen. He oppivat tästä varmasti. Lopulta kaikki tekevät elämässään virheitä. Uskon vahvasti siihen, että elämässä on opittava negatiivisista asioista.

Englannin esitys Islantia ja Tanskaa vastaan ei kokonaisuutena tyydytä monia. Kahteen otteluun joukkue onnistui maalinteossa kerran, rangaistuspilkulta. Kane pitää kurssia silti hyvänä.

– Totta puhuen, pelasimme mielestäni hyvin. Olemme edellen hyvissä asetelmissa Nations Leaguessa, ja päätähtäin on EM-kisoissa.

Lähde: The Independent