Leicesterin akatemiakasvatti pitkään jatkosopimukseen: ”Ensi vuodesta meille iso”

© Kuva: Getty Images
Betsaa vahvemmin - lunasta 150% talletusbonus

Leicester on tehnyt oman kasvattinsa Harvey Barnesin kanssa viisivuotisen jatkosopimuksen. Huhtikuussa West Hamin vieraana ensimmäisen valioliigamaalinsa tehnyt 21-vuotias on sekä onnellinen, että täynnä uskoa omiinsa.

– Haluan jatkaa sitä kehitystä, jota olen saavuttanut seurassa, liityttyäni siihen jo hyvin nuorena. Kun uutta sopimusta tarjottiin, ei paljoa tarvinnut miettiä.

Sopimuskahvittelujen jälkeen alkaa taas tiukka uurastus.

– Pre-seasonin aika tulee olemaan täynnä kovaa työtä. Uskon meidän olevan joukkueena hyvin vahva, joten ensi vuodesta voi tulla meille iso.

Jo yhdeksänvuotiaana akatemiaan liittynyt Barnes teki edustusjoukkuedebyyttinsä vuonna 2016, Mestarien liigan vierasottelussa Portoa vastaan.

Viime kauden alkupuolen keskikenttämies oli lainalla West Bromissa, mutta palasi vuodenvaihteen jälkeen kettupaitaan. Kaudella kertyi pelituntumaa runsaasti; Mestaruussarjassa 26 ottelua, Valioliigassa 16. Syyskauden aikana maan toiseksi korkeimmalla tasolla venyivät myös maaliverkot; osumia lainapestillä yhdeksän.

Lähde: Leicester

Betsaa vahvemmin - lunasta 150% talletusbonus