Arsenalin surkea syyskausi sai jatkoa torstai-iltana, kun Brighton haki täyden pistepotin mukaansa Lontoosta maalein 2-1.

Tappion myötä Arsenal on parhaillaan Valioliigassa kymmenes ja putoamisviiva on vain viiden pisteen päässä. Sarjan kärkipaikka on karannut jo 24 pisteen päähän ja Mestarien liigaan oikeuttava neljäs sija on jo kymmenen pisteen karkumatkalla.

Arsenalin Héctor Bellerín oli ymmällään torstaisen tappion jälkeen. Espanjalaispuolustaja ei kyennyt selittelemään yllätystappiota. Kyseessä oli jo yhdeksäs peräkkäinen ottelu ilman voittoa.

– En edes tiedä, mitä sanoa. Minulla on sellainen tunne, että epäonnistumme kaikessa, mitä teemme. Mielestäni joukkue teki parhaansa etenkin toisella jaksolla ja loimme useita maalintekopaikkoja. Jokainen pelaaja meni täysillä jokaiseen tilanteeseen ja puolustimme hyvin, mutta näyttää siltä, että tarvitsemme valtavasti maalintekopaikkoja tehdäksemme maalin ja samalla vastustajat onnistuvat pienimmistäkin paikasta, Bellerín päivitteli.

– Tätä on vaikea sanoa, mutta minulta loppuu sanat tämän tilanteen suhteen.

Arsenal antoi hiljattain potkut joukkuetta puolentoista kauden ajan valmentaneelle Unai Emerylle.