Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Ilkay Gündogan on muistellut tulista riitaansa Jürgen Kloppin kanssa, joka huipentui hänen entisen managerinsa raivokkaaseen huutoon: ”Tee sitten v*ttu mitä ikinä haluatkaan tehdä!”

Klopp, joka nautti suuresta menestyksestä Dortmundin peräsimessä vuosina 2008-2015 ennen Liverpooliin saapumista, hankki Gündoganin saksalaisseuran riveihin kesällä 2011. Gündoganista tuli nopeasti tärkeä osa hänen ryhmäänsä, mutta keskikenttämiehen mukaan kaksikon välille mahtui Dortmund-vuosien aikana paljon muutakin kuin ilon hetkiä.

Gündogan sai eräänä aamupäivänä täydellisen esimerkin siitä, millainen Klopp on vihaisimmillaan, kun hän ei suostunut jättämään Dortmundin harjoituksia väliin takareisiongelman takia kauden 2012-13 puolivälissä.

– Onnistuin kerran saamaan Jürgen Kloppin vihaiseksi. Niin kuin todella, todella vihaiseksi, paljasti Saksan maajoukkuemies Players’ Tribunen haastattelussa.

– Elimme toista kauttani Dortmundissa. Olimme jääneet jälkeen Bundesliigan mestaruutaistossa, mutta meillä oli yhä mahdollisuus yltää Mestarien liigan voittoon.

– Henkilökunnalla oli tämä sääntö, että jos sinusta tuntui pahalta ennen harjoituksia, oli sinun kerrottava siitä joukkueen lääkärille. Tällä tavalla välttäisimme loukkaantumiset ja Jürgen tietäisi, jos joku ei kykene osallistumaan.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Gündogan ja Klopp voittivat yhdessä Bundesliigan mestaruuden ja Saksan Cupin kaudella 2011-12. Kuva: Getty Images

– Joten eräänä aamuna heräsin ja tunsin jotain pientä takareidessäni. Oliko minulla aito lihasongelma vai olinko vain väsynyt? En osannut sanoa. Kuten aina, menin harjoituskentälle tunti ennen treenien alkua ja pyysin lääkäriä tarkastamaan tilanteen ihan vain varmuuden vuoksi.

Lääkäri totesi, ettei Gündoganin pitäisi ottaa takareitensä kanssa riskejä vaan jättää harjoitukset suosiolla väliin. Hän ilmoitti asiasta Kloppille, joka ei kuitenkaan pitänyt kuulemastaan, kun Gündogan väitti olevansa valmis osallistumaan harjoituksiin.

– Jürgen astui sisään ja oli todella pahalla päällä. Yritin löytää tien ulos tilanteesta, vaikka tiesin olevani väärässä. Jürgen hoki, ettei hän aikoisi ottaa mitään riskejä kanssani. Minä intin, että pystyn kyllä harjoittelemaan.

– Sitten hän napsahti. Tiedättehän, kun hänen silmänsä muuttuvat intensiiviseksi ja hän puristaa hampaitaan yhteen? Hän tuijotti minua sillä katseella ja huusi: ”Tee sitten v*ttu mitä ikinä haluatkaan tehdä!”. Sitten hän poistui ja paiskasi oven perässään kiinni.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Jürgen Kloppilla ei ole tapana peitellä pettymystään. Kuva: Getty Images

Gündogan luuli jo hetken joutuneensa Kloppin epäsuosioon ärsytettyään häntä pahemman kerran. Saksalaispelaaja paljasti kuitenkin heti perään, miten hienovaraisesti Klopp käsitteli asian, antaen hänelle arvokkaan opetuksen avoimen ja rehellisen kommunikaation tärkeydestä.

[readmore from=Jurgen-Klopp]

– Noin puolta tuntia myöhemmin vedin nappulakengät jalkaan ja kävelin kentälle. Jürgen tuli vierelleni ja odotin häneltä jonkinlaista läksytystä, mutta hän laittoikin vain kätensä ympärilleni, jatkoi 30-vuotias.

– Hän sanoi minulle: ”Ystävä hyvä, tiedätkö miksi olin niin vihainen? Minä vain välitän sinusta niin paljon. Enkä minä halua, että loukkaannut.” Sitten hän antoi minulle ison halin.

– Olin shokissa. Meillä oli juuri ollut tämä iso, iso riita, mutta nyt hän puhui minulle kuin isä saattaisi puhua omalle pojalleen. Jürgen antoi minulle sinä päivänä opetuksen: Ole aina rehellinen – niin muille kuin itsellesikin.